Manga- ja animetapahtuma Desucon sulkee ovet alaikäisiltä

Järjestäjän mukaan tapahtuman pääosassa ovat puheohjelmat, jotka kiinnostavat enemmän aikuisia kuin teini-ikäisiä. Ikärajalla halutaan tuoda esiin, etteivät manga ja anime ole vain lasten ja nuorten harrastus.

Kotimaa
Kävijöitä anime-tapahtumassa.
Sabina Muksin / Yle

Lahdessa järjestettävä suuri japanilaisen animaation ja sarjakuvan tapahtuma Desucon on jatkossa avoin vain täysi-ikäisille.

Kesäkuussa Sibeliustalossa pidettävän anime- ja mangaharrastajien tapahtuman pääosassa ovat aihetta käsittelevät puheohjelmat. Järjestäjien mukaan ne kiinnostavat enemmän aikuisia kuin teini-ikäisiä.

Talvisin järjestettävässä Desucon Frostbite -tapahtumassa on jo 18 vuoden ikäraja.

Henkkarirumba helpottuu

Ikärajan myötä tapahtuman järjestelyt helpottuvat ja järjestäjien vastuut kevenevät. Esimerkiksi osallistujien ikää ei tarvitse erikseen tarkistaa alaikäisiltä kiellettyjen ohjelmien yhteydessä, kun kaikilta katsotaan henkilöllisyystodistukset sisään tullessa.

Desuconin ohjelmassa on ollut alaikäisiltä kiellettyjä osioita, vaikka tapahtuma on ollut avoin kaikille.

Alaikäisistä on myös huolehdittava toisella tapaa kuin täysi-ikäisistä, sanoo Desuconin tiedottaja Santtu Pajukanta.

– Tapahtumaan on joka vuosi tullut kävijöitä, jotka eivät ole hankkineet itselleen majoitusta. Vaikka tapahtuma on auki yön yli, niin Sibeliustalossa ei saa majoittua. Siinä on pitänyt tehdä kaikenlaisia poikkeusjärjestelyjä ihmisten majoittamiseksi.

Pajukannan mukaan järjestelyt sujuvat helpommin myös sen vuoksi, että enää ei tarvitse erotella, mitkä ohjelmanumerot ovat täysi-ikäisille ja mitkä alaikäisille sopivia.

Tapahtumaan on joka vuosi tullut kävijöitä, jotka eivät ole hankkineet itselleen majoitusta. Siinä on pitänyt tehdä kaikenlaisia poikkeusjärjestelyjä ihmisten majoittamiseksi.

Santtu Pajukanta

– Suomessa on voimassa hyvin byrokraattinen käytäntö kuvaohjelmien tarkistamiseksi. Jos ennakkotarkastusta ei ole tehty, ikäraja on automaattisesti 18 vuotta. Tämä on johtanut huvittaviin tilanteisiin, joissa ikäraja on ollut 18 vaikka sisältö ei ole ollut vain aikuisille suunnattua.

Manga ja anime eivät ole vain lasten harrastuksia

Desucon-järjestäjät haluavat ikärajalla tuoda esiin sen, että japanilainen sarjakuva ja animaatio eivät ole vain lasten ja nuorten harrastuksia. Japanissa animea ja mangaa tehdään kaiken ikäisille, kertoo Pajukanta.

– Julkisessa keskustelussa Suomessa animaatio ja sarjakuva on nähty lasten ja nuorten harrastuksena. Meidän näkökulmastamme näin ei ole.

Santtu Pajukannan mukaan nuorten animen ja mangan ystävien ei tarvitse kuitenkaan surra Desuconin ovien sulkeutumista.

– Suomessa on kymmenkunta animetapahtumaa ja ensi vuonna niistä kaksi vaihtaa suurempiin tiloihin, jolloin ne voivat ottaa vastaan entistä enemmän kävijöitä. Ensi vuoden animetapahtumien tarjonta nuoren kävijän näkökulmasta näyttää vähintään yhtä hyvältä, ellei paremmalta, kuin tänä vuonna.