Surkein remonttikesä miesmuistiin – "Pienen hetken pääsee tekemään ja taas pitää laittaa pressut päälle"

Sateinen kesä on vaikeuttanut etenkin kattoremonttien tekemistä. Vesikattojen remontoiminen vaatii poutaista säätä. Rakennusfirmoista kerrotaan, että urakat ovat viivästyneet, mutta vesivahingoilta on kuitenkin vältytty.

Kotimaa
Vanhan talon kattoa remontoidaan.
Kattoasentajien työtä on tänä kesänä hidastanut suojapressujen kanssa puljaaminen. Yle

Kevät ja kesä ovat kattoremonttien sesonkiaikaa. Tänä kesänä remontit ovat kuitenkin viivästyneet jatkuvien kuurosateiden vuoksi.

– Pitää laittaa pressut päälle ja pressut pois, sitten pienen hetken pääsee tekemään ja taas pitää pressut laittaa, kertoo Etelä-Savon remontointi- ja kattopalvelut Oy:n toimitusjohtaja Harri Loponen.

Loponen ei muista tällaista kesää urallaan olleen, mutta kertoo lukeneensa vuoden 1987 kesästä. Silloin ensimmäinen hellepäivä oli heinäkuussa ja sadetta piisasi. Loponen toivookin syksystä pitkää ja kuivaa. Myös Varsinaisbitumi Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Heininen kaipaa poutaa.

– Yleensä keväällä on hyvä ja kuiva keli tehdä kattoremonttia, mutta tänä vuonna kevätkin oli sateinen. Me emme pressujen kanssa pelaa, sillä teemme remontteja teollisuuskohteisiin. Isompiin kohteisiin teemme huputuksen, mutta muuten kattoremontti vaatii sateetonta jaksoa, Heininen kertoo.

Vanhan talon kattoremontti.
1850-luvun hirsitalon katosta puolet on vaihdettu. Yle

Remontin kesto jopa tuplaantuu

Sateet ovat hidastaneet kattoremontteja siinä määrin, että aikataulut ovat venyneet.

– Pressuttaminen hidastaa töitä ja viikon homma venyykin helposti kahden viikon urakaksi, Etelä-Savon remontointi- ja kattopalveluiden Oy:n toimitusjohtaja Harri Loponen kertoo.

Myös rahaliikenne pysähtyy hommien seisahduttua, eli yrittäjän rahapussissakin sadekesä tuntuu. Mutta vaikka sateita on tullut roimasti, on vesivahingoilta kuitenkin vältytty.

– Sääennusteita tutkitaan meillä tarkkaan ja sateisiin reagoidaan. Vesivahingotkin ovat mahdollisia näissä hommissa, mutta niiltä on onneksi nyt vältytty, Loponen tuumaa.

Vanhan talon kattoremontti.
Yle

Asiakkaat ovat olleet ymmärtäväisiä remonttifirmoja kohtaan. Töitä on tehty tärkeysjärjestyksessä ja viivästyksiin on suhtauduttu maltilla.

– Ihmiset ymmärtävät että samat säät ne ovat niin meillä remontoijilla kuin asiakkaillakin. Ongelmatilanteita ei sen suhteen ole syntynyt, sanoo Eliittikatot Oy:n toimitusjohtaja Markku Kamula. Hän näkee sateisessa kesässä jotain hyvääkin.

– Hellehän se on asentajien kannalta melkein pahinta, joten viileys ei ole ollut yhtään huono juttu. Ja asentajat ovat tottuneet pressujen kanssa puljaamaan, sillä se vaan kuuluu tähän hommaan.