Koe uusi yle.fi

Huumerikoksen paljastuminen riippuu siitä kuinka kiire poliisilla on muiden rikosten kanssa

Vuonna 2014 Kaakkois-Suomen poliisilla oli kädet täynnä henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten kanssa. Kuitenkin esimerkiksi kannabiksen koti- ja maastokasvatus ovat nyt kasvussa. Tullin mukaan myös postissa liikkuu entistä enemmän huumausaineita.

huumeet
Kannabiksen kukinto.
Kannabiskukinnot ovat poliisille tuttu näky.YLE

Imatralla paljastuneiden huumausainerikosten määrä on kasvanut huimasti. Syy ei kuitenkaan yksiselitteisesti ole rikollisten tai huumausaineiden määrän kasvu, vaan myös poliisin työvoiman määrä vaikuttaa tutkittaviin rikoksiin.

Huumausainerikosten määrä kasvoi Imatralla vuoden 2014 tammi-kesäkuun 20 rikoksesta tämän vuoden 54 rikokseen eli rikosten määrä tuplaantui.

Rikoskomisario Pekka Gavrilov Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että vuonna 2014 Kaakkois-Suomen poliisilla oli kädet täynnä henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten kanssa.

– Vaikka huumausainerikokset ovat hyvin paheksuttavia, niin työvoimaa ei yksinkertaisesti riitä aina kaikkeen, Gavrilov kommentoi.

Poliisista kerrotaan, että esimerkiksi kannabiksen koti- ja maastokasvatus ovat tällä hetkellä selkeässä kasvussa ja tullin mukaan myös postissa liikkuu entistä enemmän huumausaineita.