Kaarinan Pojat tyrmää vedonlyöntivilppiepäilyt omalta kohdaltaan

Seuran puheenjohtajan Olli Tuomisen mukaan Kaarinan Poikia ei epäillä, mutta joukkue auttaa kaikin tavoin tutkimuksissa.

Kaarinan Poikien puheenjohtaja Olli Tuominen Kuva: Kimmo Gustafsson / Yle

Jalkapalloseura Kaarinan Pojat sanoutuu jyrkästi irti vedonlyöntivilppiepäilyistä. Vedonlyönnin vilppiepäily kohdistuu Kakkosen sunnuntain lohko-otteluun, jossa Kaarinan Pojat voitti porilaisen Musan Salaman 2-1.

MTV Sport kertoo, että ottelun yhteydessä kansainväliset vedonlyöntikertoimet muuttuivat epäilyttävän paljon.

Kaarinan Poikien puheenjohtajan Olli Tuomisen mukaan sen pelaajiin tai toimitsijoihin ei ole kohdistettu epäilyjä.

– Olemme saaneet tietoomme, että epäilyt tässä vaiheessa kohdistuvat Musaan. Tämä huojentaa ja helpottaa asiaa. Joukkueellamme ei ole asiassa mitään salattavaa.

Kaarinan Poikien puheenjohtaja Olli Tuominen oli itse seuraamassa sunnuntain peliä.

– Olin paikalla katsomassa ottelua, eikä minulla tullut mieleen, että pelissä on jotain epäilyttävää. Yliajalla tullut rankkarikin oli mielestäni rankkarin arvoinen puhallus.

Pitkän tappion jälkeen KaaPon voitto tuntui hyvältä ja oikealta.

– Pelissä ei tapahtunut mitään tahallaan syöttöjä tai muita vastaavia, Tuominen kommentoi.

Kaarinan Poikien toiminnanjohtaja on valmentajien ja pelaajien kanssa käynyt lyhyesti asiaa läpi. Seura haluaa auttaa tutkimuksissa kaikin tavoin.

– Poliisi ei ole vielä ollut yhteydessä, mutta totta kai autamme tutkinnassa.

Veikkaus aikoo tutkia asian.