Riku Nieminen ja ihan erilainen rooli

Munamies-hahmona suursuosion saavuttanut muuntautumiskykyinen näyttelijä Riku Nieminen soittaa sujuvasti rumpuja ja laulaa. Monipuolista laulamista hän esittää myös Oulussa Toppilan Möljällä pyörivän musikaalin pääroolissa.

kulttuuri
"Tämä on ihan erilainen rooli, mitä olen ikinä vetänyt", kertoo Riku Nieminen.
Naapureiden välisiin ongelmatilanteisiin kannattaa tarttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Marko Siekkinen / Yle

Riku Nieminen ehti asua ennen Helsinkiin muuttamistaan Kajaanissa 18 vuotta. Lapsena Nieminen vieraili Oulussa pari kertaa Tietomaassa ja kylpylässä.

Niemisellä on Oulussa myös sukulaisia. Kaupunki on kuitenkin tullut paremmin tutuksi vasta, kun Tangot Solmussa -näytelmän esitykset ovat pyörähtäneet käyntiin.

– Nyt tämä on tullut tutummaksi, osaan jo ajaa täällä pyörällä niin, etten ihan eksy. Torilla on tullut käytyä muutamaan otteeseen, Nieminen kertoo.

Tämä on ihan erilainen rooli, mitä olen ikinä vetänyt.

Riku Nieminen

Yleisöllä on näytelmissä tärkeä rooli

Petteri Summasen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa Tangot Solmussa -musikaalia harjoiteltiin alkukesästä Helsingissä. Näytelmää treenattiin yhteensä reilut kuutisen viikkoa, mikä on Niemisen mukaan laulujen määrään ja näytelmän kokonaisuuteen verrattuna lyhyt aika.

Osaava näyttelijäkaarti ei kuitenkaan tarvinnut lisäaikaa.

– Jos olisin tullut tekemään tällaista musikaalia suoraan koulun penkiltä, olisi se ollut huomattavasti vaikeampaa. Nyt olen tehnyt jo aika paljon musiikkia myös äänentoiston kanssa ja siihen on jo tottunut, Nieminen sanoo.

Näytelmän esityskauden aikana siihen voidaan tehdä vielä pieniä muutoksia, mutta esitystä ei varsinaisesti enää harjoitella. Yleisön reaktiot ennakkoesityksessä ja ensi-illassa vaikuttavat usein esityksen kulkuun, mutta Nieminen kertoo, että Tangot Solmussa -näytelmää ei ole tarvinnut paljoakaan viilailla.

– Olen kuullut, että joskus viisituntinen ensi-ilta on typistetty kolmeen ja puoleen tuntiin. Yleisö vaikuttaa esitykseen aina, se paljastaa monia asioita.

Tangot Solmussa -komediassa on musiikkia laidasta laitaan

Niemisen lisäksi komediassa on mukana myös liuta muita nimekkäitä näyttelijöitä kuten Miitta Sorvali, Mika Nuojua, Santtu Karvonen, Pihla Penttinen ja muusikko-musikaalinäyttelijä Aki Louhela.

Niemisen roolihahmo on uppiniskainen ja kireä suomalainen. Oman roolinsa Kössinä Nieminen kokee musiikillisesti monipuoliseksi. Biisejä on aina klassisesta 80-luvun poppiin ja rokkiin.

– Tämä on ihan erilainen rooli, mitä olen ikinä vetänyt.

Jos olisin tullut tekemään tällaista musikaalia suoraan koulun penkiltä, olisi se ollut huomattavasti vaikeampaa.

Riku Nieminen

Tangot Solmussa pyörii Toppilan Möljällä elokuun ensimmäiseen sunnuntaihin saakka.

Tavoitteena aito vuorovaikutus yleisön kanssa

Nieminen tunnetaan monipuolisena ja musikaalisena näyttelijänä. Hänen mielestään yksi haasteellisimmista asioista Tangot Solmussa -näytelmässä onkin olla piiloutumatta taituruuden taakse ja olla mahdollisimman inhimillinen ja helposti lähestyttävä.

– On tärkeää, ettei lavalla piiloudu tai pakene suorittamisen taakse vaan osaisi pitää sydämensä lämpimänä. Yksi tärkeimmistä asioista näyttelemisessä on olla aidossa vuorovaikutuksessa yleisön kanssa.

Elokuvarooleja ja Robaa

Työrintamalla Niemisellä riittää vientiä. Elo-syyskuussa kuvataan Aleksi Mäkelän ohjaamaa Love Recordsin perustamisen aikaan sijoittuvaa elokuvaa, jossa Nieminen on mukana. Syksyllä nähdään myös Roban toinen tuotantokausi, joka on kuvattu jo aikaisemmin.

Lisäksi Nieminen on mukana parissa muussa projektissa, joista hän ei vielä saa kertoa. Ensi vuoden puolella alkavat puolestaan Juice Leskisestä kertovan elokuvan kuvaukset. Elokuvassa Niemisellä on päärooli.