Kalastuskiintiö lähes täynnä – lohenkalastus päättyy pian Pohjanlahdella ja Itämeren pääaltaalla

Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohenkalastus keskeytetään perjantaista lähtien, koska lohen kalastuskiintiö on täyttymässä.

Kotimaa
Kalastajat lohirysällä.
Ammattikalastaja lohirysää kokemassa Perämerellä Kemin edustalla.Riikka Rautiainen / Yle

Maa- ja metsätalousministeriö kieltää lohen kaupallisen kalastuksen Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiöstä, koska lohen kalastuskiintiö on täyttymässä.

Kieltoalue kattaa muun muassa Perämeren, Selkämeren, Saaristomeren ja Ahvenanmeren. Suomenlahdella lohenkalastus voi jatkua.

EU:n asettama lohen kalastuskiintiö Suomelle Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden alueella on tänä vuonna yhteensä 28 787 lohta. Ministeriön tiedotteen mukaan Elinkeinokalatalouden saalisrekisteriin on tiistaihin mennessä tallennettu noin 26 500 pyydettyä lohta, mikä on noin 92 prosenttia sallitusta kiintiöstä.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan asetuksessa säädetään kaupallisen lohenkalastuksen kiellosta sekä lohisaaliiden aluksella pitämisen, jälleenlaivauksen, uudelleen sijoituksen, kuljetuksen ja aluksesta purkamisen kiellosta 24. heinäkuuta 2015 puolilta öin alkaen.

Lohenkalastus sekä lohisaaliiden aluksella pitäminen ja purkaminen kielletään samana päivänä, koska kalastusmatkat pyydyksiin ovat lyhyitä.

Lohisaaliista ilmoitus 48 tunnissa

Kalastajat ilmoittavat lohisaalistiedot ELY-keskuksiin 48 tunnin kuluessa saaliin purkamisesta. Lohenkalastajien saalisilmoituksia ja kalakauppiaiden erikseen tekemiä ostoilmoituksia verrataan ristiin ELY-keskuksissa, jolloin saadaan jälkikäteen selville tarkka saalismäärä.

Koska saalismäärän seuraaminen ei ole täysin reaaliaikaista, oikea lohenkalastuksen keskeytyshetki joudutaan arvioimaan.