Kesäteattereiden kesä on ollut haasteellinen Lapissa

Rovaniemen kesäteatterit ovat olleet paljolti säiden armoilla. Kolmesta esityksestä kaksi ulkoilmateatteria on kärsinyt sateista ja kylmästä, mutta joukon ainoalla sisätiloissa esiintyvällä ryhmällä taas on riittänyt katsojia hyvin.

teatteritaide

Rovaniemellä on pyörinyt kolme kesäteatteriesitystä tänä kesänä, ja vielä neljäskin saa Rovaniemen-ensi-iltansa heinäkuun aikana.

Konttisen kesäteatterissa seikkaillaan Rölli-peikon (siirryt toiseen palveluun) mukana, Lentävän poron teatterissa tutkitaan murhaa jännityskomediassa 39 askelta (siirryt toiseen palveluun), ja ravintola Valdemarin terassilla kuunnellaan Rauli "Badding" Somerjoen lauluihin perustuvaa Badding – Teinienkeli (siirryt toiseen palveluun) -musiikkinäytelmää.

Ainoa esitys, jonka tekijät ovat tyytyväisiä yleisömääräänsä, on Teinienkeli. Esko Janhusen tekstiin perustuvaa näytelmää pääseekin katsomaan suojassa sateelta ja tuulelta, mikä näkyy positiivisesti myös lippukassalla.

Sade karkottaa osan yleisöstä

Kolea ja sateinen alkukesä näkyy kahden kesäteatterin kassassa: Lentävä poro ja Konttinen ovat kärsineet pienestä yleisökadosta.

Esimerkiksi Konttisen kesäteatterissa lippuja on myyty noin 3 000, mikä on lähes kolmannes vähemmän kuin normaalisti.

Lentävä poro on joutunut rakentamaan katsomoonsa lisää sadekatteita ja lisäämään sinne lämmittimiä, jotta esityksiin saadaan enemmän ihmisiä.

Vielä on kautta jäljellä

Lentävän poron teatteri toivookin, että loppukesä olisi säiltään parempi ja nostaisi katsojakeskiarvoa korkeammalle. Se tuo Rovaniemelle toisenkin kesänäytelmän, Kari Väänäsen ohjaaman Metsäjätin (siirryt toiseen palveluun), jonka esitykset alkavat 29.7.

Kesäteatterikausi jatkuu Lentävässä Porossa elokuun lopulle. Valdemarissa ja Konttisessa nähdään kesän viimeiset esitykset jo elokuun alussa.