Pohjoisen valo parantaa mustikoiden laatua

Mustikka on pyhä marja, todellinen terveyspommi. Nykytutkimus vahvistaa perinnetietoa. Suomalainen biologi Laura Jaakola tutkii luonnonmarjojen terveysvaikutuksia Tromssassa. Pohjoinen mustikka saattaa olla vielä eteläistäkin lajitoveriaan terveellisempi.

luonto
Mustikka.
Matti Myller / Yle

Bioforsk-tutkimuslaboratoriossa tehdään kontrolloituja kasvatuskokeita ja tutkitaan arktisen ilmaston vaikutusta eri kasveihin. Tromssassa sijaitsevat maailman pohjoisimmat fytotronit eli kasvatuskammiot.

– Fytotroneissa voidaan tutkia lämpötilan, valon ja kosteuden vaikutuksia, selvittää Oulusta Tromssaan muuttanut Laura Jaakola. Myös Suomessa luonnonmarjojen tutkimus on vahvaa juuri Oulun ja Itä-Suomen yliopistoissa. Mustikat ovat oivallisia tutkimuskohteita, sillä niitä kasvaa eri leveysasteilla. Siijainti sanelee valon määrän.

Luonnonmarjoja voi luonnollisesti tutkia myös ulkona tuntureilla ja tarkastella esimerkiksi sitä, miten kasvusto selviää runsaslumisina tai lumettomina ja vetisinä talvina.

Biologi Laura Jaakola tutkii luonnonmarjoja Tromssassa.
Biologi Laura Jaakola tutkii luonnonmarjoja Tromssassa Bioforsk-tutkimuslaboratoriossa. Tutkimuslaitoksen sijainti on ihanteellinen pohjoisten lajien tutkimuksen kannalta. Erja Tuomaala / Yle

Yötön ja viileä yö lisää aromeja

– Pohjoisen mustikat sisältävät koetulosten perusteella eniten antosyaaneja, kertoo Laura Jaakola.

Antosyaanit ovat flavonoideihin kuuluvia väriyhdisteitä. Mustikan terveysvaikutukset puolestaan perustuvat muun muassa flavonoideihin.

Pohjoisen marjat kiinnostavat kansainvälisesti paitsi itse tuotteina, myös tutkimuskohteina. Laura Jaakolallakin riittää opinto-ohjattavia myös Pohjoismaiden ulkopuolelta. Yhteyksiä luodaan Aasiaan, Japaniin, Kiinaan ja Keski-Eurooppaan.

Fytotroneissa voidaan säädellä valoa, kosteutta ja lämpötilaa. Tutkimusta aloitettiin kymmenen vuotta sitten. Laura Jaakola on tutkinut erityisesti fenolisten yhdisteiden biosynteesiä, kasvien kykyä tuottaa terveysvaikutteisia aineita. Flavonoidit kuuluvat fenolisiin yhdisteisiin.

Mustikat parhaimmillaan tuoreina

Mustikat ja marjat yleensäkin ovat nykyisenä terveysboomin aikana kiinnostavia tutkimuskohteita. Vaikutuksia tutkitaan muun muassa näkökyvyn ongelmien, Alzheimerin taudin, dementian ja sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä ja hoidossa. Luonnonmarjojen on todettu auttavan myös suolistovaivoissa.

Satokausi on parhaimmillaan ja tänä vuonna mättäät ovat kirjaimellisesti sinisiä. Milloinkahan marja on terveellisintä nauttia? Biologi kehottaa marjojen suosimiseen osana ruokavalioita yleensäkin.

– Mustikat ovat terveellisiä niissä olevien yhdisteiden vuoksi, tuoreet marjat ovat tietysti suositeltavia, ohjeistaa Laura Jaakola marjastajia.