1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Joensuun Parafest järjestetään jo viidettä kertaa: "Kynnys kohdata vammainen on vieläkin liian korkea"

Joensuun Parafest –tapahtuma avaa esiintymislavat vammaistaiteilijoille elokuussa jo viidennen kerran. Järjestäjien pyrkimyksenä on saada vammaiset ja vammattomat ihmiset juhlimaan yhdessä, mutta Joensuun Parafestyhdistyksen puheenjohtaja Arto Pippurin mukaan kynnys kohdata vammainen on kuitenkin edelleen korkea.

Kuva: Antti Makkonen / Yle

Kulttuuri kuuluu kaikille, lukee isolla printillä Arto Pippurin värikkäässä paidassa. Kesän Ilovaari- ja Ilosaarirockit on juhlittu, mutta festivaalihulinat eivät ole vielä Pohjois-Karjalan kesän osalta ohi.

Elokuun puolivälissä Joensuun keskustassa raikaa taas rokki, kun viides Parafest pyörähtää käyntiin. Taidemuseon alueelle, torille ja kaupunginteatteriin levittäytyvä kulttuuritapahtuma avaa esiintymisareenat vammaisille taiteilijoille.

"Kynnys kohdata vammainen on vielä liian korkea"

Joensuun Parafest sai alkunsa kuutisen vuotta sitten, kun pieni joukko festivaalien järjestäjiä huomasi, että Suomesta puuttuu kokonaan vammaisten esiintyjien festari.

Vuosien varrella Parafestin lavalle on noussut muun muassa Suomen edellinen euroviisuedustaja Pertti Kurikan Nimipäivät.

– Vammaisista ihmisistä löytyy todella paljon taitavia esiintyjiä, mutta ei heillä oikeasti ole paljon esiintymismahdollisuuksia, Pippuri kertoo festivaalin taustoista.

On se hieno juttu, että valtakunnan julkkis-taiteilija lähtee vammaisten kanssa esiintymään.

Arto Pippuri

Joensuun Parafest on Suomen ainoa vammaistaiteilijafestivaali ja tapahtuman järjestäjä Joensuun Parafestyhdistys haluaa edistää tapahtumalla yhdenvertaisuutta ja luoda tapaamispaikan vammaisille ja vammattomille ihmisille.

– Monella ihmisellä kynnys kohdata vammainen on vieläkin liian korkea. Olisi tärkeää, että oppisimme olemaan yhdessä, Pippuri pohtii.

Mukana myös Pepe Willberg

Apurahoihin ja vapaaehtoistyöhön perustuva Parafest tarjoaa värikkään kattauksen erilaisia kulttuurihetkiä yleisölle ilmaiseksi.

Tänä vuonna ohjelmassa on mukana muun muassa näkövammaisten teatteriesitys ja muusikko Pepe Willbergin yhteiskeikka vammaismuusikoista koostuvan Resonaarigroup -yhtyeen kanssa.

– On se hieno juttu, että valtakunnan julkkistaiteilija lähtee vammaisten kanssa esiintymään, Joensuun Parafestyhdistyksen puheenjohtaja Arto Pippuri sanoo.

– Ja onhan se niin, että jos olet hyvä kitaristi, kukaan ei katso, onko siellä lavalla kehitysvammainen vai "normaali" ihminen, Pippuri summaa.

Tänä vuonna Joensuun Parafest -tapahtumaa tukevat muun muassa Joensuun kaupunki ja Opetus- ja kulttuuriministeriö. Tapahtuman virallisena suojelijana on presidentti Tarja Halonen.