Pelkkä jazz ei täytä telttaa – Keitelejazzeilla taloushuolia

Talous huolestuttaa Keitelejazz-tapahtumaa. Jos festivaalin tapahtumat eivät kerää tarpeeksi yleisöä, joudutaan ensi vuoden juhlia Äänekoskella miettimään toden teolla.

Keitele

Tänä iltana Äänekoskella käynnistyvä Keitelejazz-tapahtuma elää ratkaisujen hetkiä. Talouden tiukkuuden takia järjestäjiä jännittää tavanomaistakin enemmän ennen ensimmäistä iltaa.

Valitettavasti joudutaan menemään nyt vähän talouskärki edellä.

Päivi Kaasinen, toiminnanjohtaja

– Tämän illan konserttiin olemme panostaneet ja uskomme, että se vetää väkeä. Bonnie Tylerhan oli meille pikkuisen sellainen tietoinen riski, eli bändin kustannukset nousevat tosi suuriksi, mutta jotenkin nyt on vain pakko uskoa, kertoo toiminnanjohtaja Päivi Kaasinen.

Keskiviikosta lauantaihin kestävässä tapahtumassa esiintyy Bonnie Tylerin lisäksi myös Miljoonasade ja Yö. Viikon muukin ohjelmisto eroaa aikaisemmasta eli jazzia on vähemmän kuin koskaan ennen. Jazzia kaipaileville järjestäjät lupailevat paluuta entiseen, jos talous sen vain kestää.

– Valitettavasti joudutaan menemään nyt vähän talouskärki edellä, eli meillähän on menneinä vuosina ollut tosi hienoja, laadukkaita jazzesiintyjiä, mutta kyllä se vain on tosiasia, että ne eivät vedä telttaa täyteen, Kaasinen sanoo.