Sateisella Saimaalla apua on tarvittu harvakseltaan

Eteläisen Saimaan järvipelastajien alkukesä on sujunut rauhallisesti. Epävakaa sää on pitänyt veneilijät rannalla.

Kotimaa
Meripelastusvene Willimies auttaa veneilijän rantaan.
Tommi Parkkinen / Yle

Eteläisen Saimaan järvipelastajien kesä on käynnistynyt rauhallisesti. Epävakaisesta säästä johtuen vesillä on liikkunut tavallista vähemmän väkeä, joten haavereitakin on sattunut vähän. Avustuslähtöjä on tähän mennessä ollut yhteensä kuutisenkymmentä.

Lappeenrannassa toimivan Suomen Meripelastusseura Etelä-Saimaa ry:n ja Meripelastusseuran Imatran Järvipelastajat ry:n päivystäjille soitetaan silloin, kun tarvitaan apua, muttei ole suurta hätää.

– Kun polttoaine loppuu kesken ajon tai kun moottoriin tulee vika tai jos vene on käynyt kivillä, ja sen kunto epäilyttää, luettelee Imatran Järvipelastajien valmiusvastaava Tuula Petenius.

Hän kehottaakin veneilijöitä tallentamaan järvipelastajien puhelinnumeron kaiken varalta puhelimen muistiin.

Järvipelastajat partioivat Suur-Saimaalla

Vapaaehtoispohjalta toimivat järvipelastajat auttavat tarvittaessa viranomaisia.

– Yhden potilaan olemme tänä kesänä tuoneet sairaalaan. Eksoten ensihoitajat otimme matkan varrelta kyytiin, kertoo Suomen Meripelastusseura Etelä-Saimaa ry:n valmiusvastaava Matias Pekkanen.

Kesälomakaudella Lappeenrannan järvipelastajat partioivat Suur-Saimaalla joka viikonloppu. Partiorinkiin kuuluu viitisentoista järvipelastajaa, joista kolmen hengen miehistö saadaan tarpeen tullen kokoon ja vesille puolessa tunnissa.

– Yleensä yksi meidän veneistä liikkuu viikonloppuisin Kyläniemen vesillä, sanoo Pekkanen.

Välinpitämättömyys siirtynyt maantieltä vesille

Tuula Petenius kiittää veneilijöitä tunnollisesta pelastusliivien käytöstä. Risuja veneilijät sen sijaan saavat välinpitämättömyydestä toisiaan kohtaan.

– Apua tarvitsevaa venekuntaa ei jäädä auttamaan. Valitettavasti tapa on siirtynyt vesille tieliikenteestä. Oletetaan, että kaikilla on kännykät, joilla voidaan soittaa apua, sanoo Petenius.