Breivikin terroriesineitä esille iskujen nelivuotispäivänä – "Monet itkivät. Niin minäkin tein"

Tänään keskiviikkona tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun joukkomurhaaja Anders Behring Breivik tappoi 77 ihmistä Oslon hallituskorttelissa ja Utøyan saarella.

Ulkomaat

Oslon hallituskorttelissa avataan tänään keskiviikkona joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin terrori-iskuissaan käyttämiä esineitä esittelevä näyttely 22. juli-senteret. Uhrien omaiset ja eloonjääneet saivat tutustua kiistanalaiseen näyttelyyn jo tiistaina. Joukossa oli työväenpuolueen nuorisojärjestön (AUF) aiempi puheenjohtaja Eskil Pedersen.

– Näin sen ensimmäistä kertaa eilen yhdessä muiden AUF:n jäsenten kanssa. Monet itkivät, ja niin minäkin tein, Pedersen sanoo Norjan yleisradioyhtiö NRK:ssa (siirryt toiseen palveluun).

Kriitikot ovat pelänneet, että hallituskorttelin näyttely osoittautuu Breivik-museoksi, joka houkuttelee äärioikeistolaisia kävijöitä. Pedersen oli tyytyväinen näyttelyyn, vaikka siihen tutustuminen oli vaikeaa.

– Se näyttää tarinan hyvällä ja tasapainoisella tavalla. Se on tarina pahuudesta, jonka me jouduimme kohtaamaan.

Näyttely esittelee terrori-iskujen aikajan valokuvineen. Elossa selvinneiden kertomuksia on nauhoitettu videolle. Lisäksi esillä on autonromu, jonka Breivik räjäytti Oslon hallituskorttelissa, hänen käyttämänsä henkilökortti ja kaulakoru sekä Utøyan saarelta löydettyjä uhrien matkapuhelimia.

Tänään keskiviikkona tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun joukkomurhaaja Anders Behring Breivik tappoi 77 ihmistä Oslon hallituskorttelissa ja Utøyan saarella.