1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Keitele aloitti liimapalkkitehtaan koeajon Kemijärvellä

Keitele-konserniin kuuluvaa Kemijärven liimapalkkitehdasta on koeajettu jo kuukauden verran. Tuotantolinjojen ja materiaalien testaaminen kestää puolisen vuotta, jonka jälkeen tehdas siirtyy varsinaiseen tuotantoon.

Talous

Kemijärven tehtaan on määrä valmistaa liimapuuta noin 60 000 kuutiometriä vuodessa. Liimapuutehdas työllistää 25 henkilöä. Saha mukaanlukien Keiteleen töissä Kemijärvellä on nyt 70 ihmistä.

– Pärjäämme tällä työntekijämäärällä ainakin seuraavat kaksi vuotta. Katsotaan taas sitten, mitä tarvitsemme. Tärkeää on, että henkilökunta oppii käyttämään näitä hienoja ja nykyaikaisia laitteita, sanoo Keitele Groupin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kylävainio.

Hänen mukaansa lähiajan tavoite on vakiinnuttaa puunhankinta Itä-Lapissa ja saada tuotantolaitokset hyvään vauhtiin. Sen jälkeen voimme ajatella taas tuotantojen mahdollista laajentamista.

Kemijärveltä kolmannes yhtiön liimapuusta

Keitele Wood Products Oy valmistaa mittatarkkaa liimapuuta pääasiassa Aasian markkinoille, siellä lähinnä Japaniin. Kemijärven tehdas tulee muodostamaan noin kolmanneksen yhtiön liimapuutuotannosta, joka kasvaa kokonaisuudessaan noin 190 000 kuutioon.

Kylävainion mukaan erivahvuisia ja -pituisia liimapuita käytetään asuinrakentamisessa.

– Puu on suosittu rakennusmateriaali Aasiassa maanjäristyksille herkillä alueilla, Kylävainio sanoo.

Itä-Lapin puusta lujia ja kauniita palkkeja

Johtaja Ilkka Kylävainio kehuu itä-lappilaista puuta. Hänen mukaansa siitä tulee kauniita ja kestäviä liimapalkkeja.

– Riittävän kestäviä, hän tähdentää. -Ehkä keski-suomalainen puu on pikkuisen parempaa liimapuuksi. Mutta puurakentamisessa arvostetaan myös visuaalista kauneutta.

Kemijärvelle tulo onnistunut ratkaisu

Kylävainion mukaan Kemijärvelle tulo on ollut Keiteleelle kaikin puolin onnistunut ratkaisu. Saha pyörii jo hyvällä vauhdilla, joskin vielä yhdellä työvuorolla, mutta pian kahdella. Ja nyt liimapalkkitehdas on starttaamassa.

– Puuhuolto on toiminut hyvin ja raaka-ainetta on ollut saatavilla sen mukaan kuin ajattelimme ja suunnittelimme.

Kylävainio on tyytyväinen sahatavaran menekkiin, joskin hänen mukaansa kauppa voisi toki käydä paremminkin. Johtaja odottaa, että Pohjois-Amerikassa päästään taas kiihkeään rakentamisvauhtiin ja puulle tulee kysyntää.

– Nyt on sellaista varsin tasaista menoa maailmalla, hän kuvailee.

Sahatavaraa ja jalosteita 35 maahan

Suomen suurimpiin puunjalostajiin kuuluva Keitele Group toimittaa sahatavaraa ja jalosteita 35 maahan, suurimpina alueina EU-maat ja Japani.

Tuotantolaitokset sijaitsevat Keiteleellä, Alajärvellä ja Kemijärvellä. Konserni työllistää noin 380 henkilöä ja liikevaihto on yli 170 miljoonaa euroa.