Kahdeksanvuotias Keiko selviytyi Hiroshiman atomipommista – nyt siitä on kulunut 70 vuotta

Keiko Ogura koki maailman ensimmäisen keskellä kaupunkia räjäytetyn atomipommin kauhut omassa lihassaan. Hän kertoo tarinansa, jotta kenenkään muun ei enää ikinä tarvitsisi elää sitä.

Ulkomaat
Keiko Ogura vuonna 1946.
Keiko Ogura Hiroshiman pommin jälkeisenä vuonna. Tyttö oli 9-vuotias. Keiko Ogura

Elokuun kuudentena päivänä Keiko ei mennyt kouluun muiden mukana, koska isällä oli tunne, että sinä päivänä tapahtuisi jotakin pahaa. Hän oli täyttänyt kahdeksan vuotta kaksi päivää aikaisemmin.

– Muistan kaiken selvästi kuin se olisi tapahtunut eilen. Olin tiellä lähellä kotitaloa, kun yhtäkkiä taivaalla näkyi valtava leimahdus. Se heitti minut maahan, ja menetin tajuntani, kertoo Keiko Ogura puhelimessa Hiroshiman kaupungista. Hän on asunut Hiroshimassa koko ikänsä.

Hän ei tiedä, kuinka kauan oli tiedoton, mutta kun hän heräsi, koko maailma oli mustana, ja taivaalta satoi mustaa vettä. Vallitsi täydellinen hiljaisuus. Ainoastaan hänen pikkusisarensa ja –veljensä itkivät talossa, josta oli jäljellä vain kuoret.

Kotitalo sijaitsi 2,4 kilometriä pommin pudottamispaikasta.

– Muistan voimakkaasti kaikki ne pahat hajut, joita noina päivinä leijaili. Ensin tuntui palaneiden hiusten haju, johon myöhemmin sekoittui poltettujen ruumiiden haju.

– Kotimme lähellä sijaitsi shintolaispyhäkkö, josta tehtiin ensiapuasema. Siksi haavoittuneet ihmiset tulivat meidän alueellemme, ja näin satoja sairaita ja kuolevia ihmisiä. Ihmiset kulkivat kuin haamut. Näkyi vain tummia hahmoja, jotka ojentelivat jäseniään. Monen iho oli pahasti palanut.

Kuin ihmeen kaupalla oma perhe pelastui

Keiko näki, kuinka iho roikkui ihmisten ruumiinjäsenistä ja erityisesti sormista. He olivat turvonneita säteilyvammojen seurauksena. – Se oli kauheaa.

Hänen oma perheensä pelastui kuin ihmeen kautta, sillä kukaan perheestä ei kuollut tuona päivänä 70 vuotta sitten, jolloin ennen kokematon kauhu levisi maailmaan.

Kukaan ei puhunut meille atomipommista

Keiko Ogura

Isä alkoi johtaa krematoriota, jossa poltettiin kuolleiden ruumiita. Hän poltti satoja ruumiita pommin jälkeisinä päivinä.

– Ihmiset kertoivat, että koko Hiroshiman kaupunki on tuhoutunut. Myös oma kotimme oli täynnä lasinsirpaleita, mutta talon seinät kuitenkin jäivät pystyyn. Keiko alkoi itsekin muutaman päivän kuluttua tehdä lyhyitä silminnäkijäretkiä kauhun tantereelle.

– Emme ymmärtäneet mitään tapahtuneesta. Kukaan ei puhunut meille atomipommista. Luulimme, että pommeja oli pudotettu kymmeniä tai satoja. Vasta paljon myöhemmin ymmärsimme, että kaupunkimme oli tuhoutunut yhden ainoan pommin voimasta. – Kun joku kuoli, sanoimme hänen kuolleen ”välähdykseen”.

Ilmakuva Hiroshimasta atomipommin jälkeen.

Keikolla on erikoinen muisto noista ajoista

– Sairastuneet ihmiset pyysivät epätoivoisesti vettä. Hain kaivostamme heille vettä, mutta he oksensivat sen, ja moni kuoli saman tien siinä silmieni edessä. Isäni tuli kotiin ja sanoi, että jos joku pyytää vettä, sitä ei saa antaa.

Keiko luuli tappaneensa nuo ihmiset antamalla heille vettä. Häntä pelotti niin paljon, ettei kertonut kenellekään tarinaa vedestä ennen kuin vuosikymmeniä myöhemmin, kun isästä oli aika jättänyt.

Tyypilliset säteilysairauden oireet ovat korkea kuume, ruokahaluttomuus, verenvuodot ja hiusten lähtö.

Keikolla ei ollut välittömästi noista oireista mitään. Mutta häneltä alkoi vuotaa verta nenästä.

– En osannut yhdistää verenvuotoa atomipommiin ennen kuin vuosikymmeniä myöhemmin, kun kuulin, että Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden lähettyvillä asuneilla lapsilla verenvuoto nenästä oli yleistä.

Hän on kärsinyt myös anemiasta, mutta muutoin hänen oma terveytensä on ollut hyvä.

Keiko Ogura vuonna 2014.
Keiko Ogura haluaa kertoa tarinansa, jos se auttaa rauhaa maailmaan.Keiko Ogura

Häpeän tunne yhdistää Hiroshimaa ja Fukushimaa

Monet ”hibakushat”, ydinpommista selviytyneet, ovat vuosikymmenien ajan salanneet sen, missä he olivat ydinpommin räjähtämisen aikaan.

– Me pelkäsimme syrjintää. Esimerkiksi kukaan ei halunnut mennä naimisiin sellaisen henkilön kanssa, joka oli ollut lähellä atomipommin räjähtämispaikkaa. Pelättiin kai, että jälkeläiset olisivat jotenkin viallisia, arvelee nyt 78-vuotias Keiko Ogura.

Keiko Ogura kertoo olleensa shokissa Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen.

– Fukushiman ihmisillä on sama kohtalo kuin meillä: Heitä pelätään ja heitä syrjitään japanilaisesssa yhteiskunnassa. Ihmiset alkavat kiertää totuutta, keksiä valheita menneisyydestään, ja salata esimerkiksi vammaisten lasten syntymisen perheeseen.

Koska ydinpommiin liittyy niin paljon salailua ja häpeää, Keiko Ogura on päättänyt kertoa oman tarinansa maailmalle. Hän on omistanut elämänsä historiallisen muiston vaalimiselle. Hän on kiitollinen jokaiselle, joka on halukas kuuntelemaan hänen tarinansa.

Hän kertoo järkyttyneensä, kun kuuli Yhdysvaltojen jatkaneen ydinkokeita Bikinin atollilla vielä 1950-luvulla. Siitä alkoi hänen työnsä rauhan puolesta. Hän on perustanut ryhmän ”Hiroshima Interpreters for Peace”, joka on pieni hibakushien ryhmä.

Se yrittää selittää maailmalle, mitä Hiroshimassa tapahtui 70 vuotta sitten.

– Ettei kenenkään enää tarvitsisi kokea samaa.