Kummius on yhä tärkeä osa saamelaiskulttuuria

Osassa Suomea on vaikeaa löytää kummeja, mutta saamelaisyhteisössä kummius on yhä tärkeässä osassa. Kirjailija Kerttu Vuolab sanoo, että lapselle on tärkeämpää antaa omaa aikaansa ja vilpitöntä kiinnostusta kuin lahjoja. Inarilainen nuori Ole-Máhtte Hætta haluaa olla kummilapsilleen luotettava ystävä.

Kotimaa
Ole-Mahtte Heatta
Private

Kummius on yhä tärkeässä osassa saamelaisten keskuudessa. Inarilainen Ole-Máhtte Hætta kertoo, että hänellä on seitsemän kummia.

– Nyt kun laskin, niin kyllä, seitsemän kummia.

Kummit ovat entisistä ajoista lähtien opettaneet kummilapsilleen mitä ovat itse osanneet, kuten leipomaan, porohommia ja niin edespäin. Niin myös Ole-Máhttelle ja Kertulle.

– Minun kummisetä ruukaa auttaa minua merkkaamaan vasoja. Minun kummitätini taas on koulussa töissä, niin jos minulla on hammas kipeä niin hän tilaa ajan hammaslääkäriin. Minun kummit ovat minun tukena, kertoo Ole-Máhtte Hætta.

– Olen omalta kummitädiltä oppinut lauluja, kertoo Kerttu Vuolab.

– Hän asui meidän naapurissa, ruukasin siellä käydä laulamassa hänen kanssaan vaikka mitä; sekä laulukirjasta että virsikirjasta.

Kummiksi valitaan sellainen, joka on läheinen, luotettava sekä jota kiinnostaa olla lapsen kanssa

Kummi on tukena ja apuna vanhemmille lapsen kasvatuksessa, sen takia kummi on valittava huolellisesti.

– Yksi ystäväni valitsi siskoni kummiksi lapselleen, ja hän sanoi suoraan että; "hän kuitenki välittää, ottaa yhteyttä ja ei unohda sitä lasta.", kertoo Kerttu Vuolab.

– Luottamus on hyvin tärkeää kummien ja vanhempien välillä.

Läheisyys vaikuttaa myös kummien valintaan. Ole-Máhtte Hætta on kummitätiensä lasten kummisetä.

– Kummankin minun kummilapsen äidit ovat minun kummitätejäni. Molemmat ovat hyvin läheisiä minulle, kertoo Hætta.

– Pitää katsoa hyvin läheisiä ja luotettavia ihmisiä, niitä voisin kysyä kummeiksi, sanoo Ole-Máhtte Hætta kummien valitsemisesta.

Haluavat itse olla kummina tukena, ja opettaa inhimillisyyttä ja luonnon kunnioitusta

17-vuotiaalle Ole-Máhtte Hætalla on kaksi kummilasta, Kerttu Vuolabilla taas kymmenen. Heille molemmille on tärkeä olla kummilastensa tukena.

– Haluaisin opettaa kummilapsiani jotenkin eri asioissa, kuten minun kummini. Ja haluaisin olla mukana erilaisissa asioissa, olla luotettava ystävä, sanoo Ole-Máhtte Hætta.

Kirjailija Kerttu Vuolabille on tärkeää opettaa inhimillisyyttä. Hän myös ruukaa ommella kummilastensa kanssa ja käydä marjastamassa. Vuolab ei kuitenkaan halua tuputtaa itseään heille, mutta odottaa että kummilapset tulisivat hänen luo kun tarvitsevat apua.

– Haluan opettaa lapsille inhimillisyyttä, toisen ottamista huomioon ihmisenä ja sen kunnioittamisena.

– Sama myös tätä luontoa missä elämme, sitä pitää kunnioittaa ja uskoa, että emme pärjää sen kanssa kilpailemalla; meidän pitää elää sen kanssa sopuisasti rinnakkain.

– Minulla on yksi kummityttö joka tänne tullessaan ruukaa katsella minun sanakirjaa, ja sanoo minulle että minun pitää testamentata se kirja hänelle, kun olen kirjoittanut tänne jonkun sanan niin olen kirjoittanut sen tänne kirjaan, lisännyt vielä että millaisessa yhteydessä se sana oli. Että kielen opettaminen on ollut hyvin tärkeää tärkeä osa kummilapsilleni.

– Kummilapseni paljon soittelevat ja kysyvät, että miten kummitäti sanoisit tämän.

Kerttu Vuolab haluaa myös jakaa kummilastensa kanssa asioita, jotka hän itse kokee mukavaksi.

– Semmoisia asioita jotka itse olen kokenut mukavaksi, kauniiksi, iloiseksi ja hyväksi tietää.

"On tärkeämpää, että kummivanhempi antaa aikaansa ja kiinnostusta lapselle, kuin lahjoja"

Kerttu Vuolab kertoo vielä, että haluaa antaa lapsille aikaa, eikä materiaa.

– Minulle ei ole materialistisiä asioita joita antaisin kummilapsilleni, yritän enemmänkin antaa heille aikaa ja kiinnostusta; olen ommellut heidän kanssaan saamenpukuja ja käynyt marjassa, tehnyt sitä ja tätä yhdessä ja jutellut.

– Uskon, että semmoiset hyvät mitä kummivanhemmilta on saanut, on juurikin se kiinnostus, kaunis hymy, hyvän päivän toivottaminen sekä kuulumisten kysyminen.

– Minun mielestä on paljon tärkeämpää että näyttää lapselle välittämistä, se on paljon tärkeämpi lahja kun sinne vietävät tavarat ja muut tuhannen turhat. Tietenkin lahjat ovat hyviä, mutta paljon kallisarvoisempi lahja on se aika, minkä annat lapselle, sanoo kirjailija Kerttu Vuolab.