Suzi Quatro soitti Joensuun keikkansa Matti Pesosen bassolla

Ilovaarirockin järjestäjät saivat kokea ylimääräisiä sydämen tykytyksiä, kun lentokoneella Joensuuhun saapuneen Suzi Quatron bassoa ei löytynytkään lentorahdin joukosta. Myös yhtyeen kitaristin soittopeli oli kadoksissa. Onneksi Matti "Sami" Pesoselta löytyi oikenlainen basso.

Kotimaa
Matti "Sami" Pesonen ja basso.JPG
Tapio Laakkonen / Yle

Suzi Quatro yhtyeineen saapui lentokoneella Joensuuhun lauantaina kello 17.20. Keikka Ilosaaressa alkoi muutamaa tuntia myöhemmin.

Kun lentoaseman liukuhihnalle ei ilmestynytkään bassoa ja kitaraa, alkoi hillitön oikeanlaisien soittimien metsästys. Puhallinsoittajien instrumentit olivat onneksi käsimatkatavaroissa.

– Soitin heti Ilosaareen, onko kellään Fenderin Jazz Bassoa ja Gibsonin Les Paul -kitaraa, sanoo Ilovaarirockin pääjärjestäjä Arto Pippuri.

Joensuulainen Matti Pesonen oli puhelun aikaan soittamassa lavalla oman bändinsä, Pate Friman & Orient Expressin kanssa. Hän sai tiedon basson tarpeesta viime tipassa.

– Olin juuri lähdössä viemään soitintani kotiin, kun minut saatiin kiinni. Suzi Quatro tarvitseekin kuulemma minun bassoani. Mikäpäs siiinä, tuumaili Pesonen.

Suzille löytyi pidempi hihna

– Hyvää tuuria oli muutenkin matkassa. Minun käyttämä hihna on paljon lyhyempi kuin Suzin käyttämä hihna, mutta bassokotelosta löytyi pidempi hihna.

– En ole hihnaa koskaan käyttänyt enkä tarvinnut. Se lienee tullut erään bassokaupan mukana ja hihna on ollut vuosikausia kotelon taskussa. Hihnassa oli vielä Amerikan lippu, nauraa pitkän linjan basisti.

– Suzi Quatro soitti hienon keikan Joensuussa, minun basso toimi keikalla ihan hyvin. Sooloa soittaessa hän oli kaipaillut hieman omaa bassoa, mutta muutoin tähti antoi hyvää palautetta joensuulaisille järjestäjille, sanoo Pesonen.

Nimmari, kun toiset käskivät

Entä, voiko bassosta pyyhkiä nyt pölyt, kun Suzi Quatro on sillä soittanut?

– Kyllä todellakin voi. Minulla tuo henkilöpalvonta ei ole vahvin laji. Nimmarin otin basson pohjaan, kun toiset käskivät ja toivat tussinkin valmiiksi.

Minulla tuo henkilöpalvonta ei ole vahvin laji.

Matti Pesonen

Matti Pesosen basso on vuoden 1968 mallia. Se on ensimmäisiä Fenderin bassoja, joita Joensuuhun saatiin 60-luvun lopulla. Basson ostanut muusikko vaihtoi soittimen pesukoneeseen, jolloin Matti Pesonen osti sen välittömästi itselleen.

Tunnerikkaalla soittimella on soitettu vuosien varrella monenlaista musiikkia. Matti Pesonen on soittanut rock-kokoonpanojen lisäksi myös iskelmä- ja tanssimusiikkia muun muassa Saija Varjuksen taustabändissä.

Myös Suzi Quatron bändin kitaristi Tim Smith sai itselleen mieleisen kitaran, kun joensuulainen kitaristi Kari Parviainen lainasi hänelle omaansa. Rummut ja kosketinsoitin oli tilattu paikan päälle jo etukäteen.

Suzi Quatron tahdissa rokkasi Joensuun Ilosaaressa noin 4 000 ihmistä.