Sähköverkkoa maan alle Posiolla

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna vie maan alle sähkökaapelia Posiolla. Työt kestävät heinäkuusta marraskuuhun asti.

Caruna Oy

Carunan mukaan hanke parantaa merkittävästi kuntalaisten sähkönjakelun toimitusvarmuutta sähköverkon siirtyessä maan alle suojaan sään aiheuttamilta sähkökatkoilta. Maakaapelointi työllistää suoraan noin kahdeksan henkilöä ja se maksaa noin 750 000 euroa.

Kaivuut alkavat Posion kirkonkylältä kohti Aholaa. Työssä edetään taajaman läpi terveysasemalle asti, jonka jälkeen siirrytään Ahosenniemen alueelle. Teiden varsilla kulkee siis urakoitsijan kaivinkoneita ja muuta ajoneuvokalustoa upottamassa kaapelia ojaan, mikä paikoin voi aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä työmaiden lähistöllä.

– Projektin aikana viedään maan alle noin yhdeksän kilometriä keskijännitekaapelia ja rakennetaan 15 puistomuuntamoa sekä puretaan vanhaa ilmajohtoverkkoa noin 13 kilometriä. Lisäksi lisätään sähköverkkoon automaatiota, jotta vianpaikannus nopeutuu ja sähköt saadaan palautettua nopeammin vikatilanteessa. Näillä kaikilla toimenpiteillä parannamme huomattavasti asiakkaidemme sähkön toimitusvarmuutta kunnassa, hankepäällikkö Joonas Hämäläinen Carunasta sanoo tiedotteessa.

Yhtiö lisää alueella noin 750 asiakasta säävarman verkon piiriin. Projekti on osa Carunan laajamittaisia investointeja sähköverkkoon eri puolilla maata.

Posiolla Carunan urakoitsijana on Telog Oy.

Viime viikolla Caruna kertoi vastaavasta työstä Ranualla.