Scorpions-konsertin lupapaperit syyniin kesken lomien – "Tämä ei ole helppo tilanne"

Pietarsaaren Scorpions-konsertin lupa-asioita vauhditetaan erikoisjärjestelyillä. Lupia käsittelevä viranomainen keskeyttää lomansa tarkastaakseen tapahtuman asiakirjat.

viihde
Klaus Meinen, Rudolf Schenkerin ja Matthias Jabsin johtama Scorpions on parhaillaan jäähyväiskiertueellaan ja bändi nähdään myös Lappeenrannan Saimaa Open Airissa.
Torsten Hilse

Rockyhtye Scorpionsin on määrä esiintyä Pietarsaaressa 1. elokuuta osana 50-vuotisjuhlakiertuettaan, mutta lupa-asiat ovat edelleen levällään. Nyt johtava rakennustarkastaja aikoo keskeyttää lomansa tarkastaakseen tapahtuman paperit.

– Tapahtuman järjestäjä Eastway Live on jättänyt hakemukset liian myöhään. Teen minkä voin, mutta ei tämä ole helppo tilanne, sanoo kaupunginjohtajan sijainen Anne Ekstrand.

Hyväksymistä vaativat esimerkiksi konsertin luvat ja pelastussuunnitelmat. Niiden tarkastaminen kuuluu rakennusvalvonnalle. Jos kaikki on kunnossa, rakennustarkastaja leimaa paperit muita viranomaisia varten. Jos ei, hakemuksia täytyy täydentää.

Järjestäjä on aiemmin vakuuttanut, että kaikki saadaan hoidettua ja tapahtuma järjestettyä suunnitelmien mukaan.