Sanoma: Suomi on haaste

Toimitusjohtaja sanoo, että MediaBeNe- ja Learning-liiketoimintayksiköt ovat oikealla tiellä, mutta Media Finland tuottaa haasteita. Siksipä konserni kaavailee lisää säästötoimia. 

talous
Sanomatalo Helsingissä.
Sanomatalo Helsingissä.Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Mediayhtiö Sanoma sanoo tehneensä Suomessa heikon tuloksen. Suomen talouden ja mainosmarkkinoiden kehitys ovat yhä alavireisiä.

Sanoman liikevaihto huhti–kesäkuussa laski 469 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 533 miljoonaa.

Liikevoitto oli reilut yhdeksän miljoonaa. Viime vuonna voitto oli huhti–kesäkuussa 3,2 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen sanoo, että MediaBeNe- ja Learning-liiketoimintayksiköt ovat oikealla tiellä, mutta Media Finland tuottaa haasteita.

Sanoma antoi viime viikolla tulosvaroituksen.

Sadan miljoonan kustannussäästöohjelma päättyi etuajassa toisella neljänneksellä. Lisää säästöjä kuitenkin haetaan, ja uusia toimia on luvassa, kertoo Kaukonen pörssitiedotteessa.

Sanoma Media BeNe sisältää kuluttajamediatoiminnot Hollannissa ja Belgiassa sekä hollantilaisen Aldipress-lehtijakeluyhtiön. Liikevoittoa yksikölle kertyi liki 30 miljoonaa euroa. Sen sijaan Media Finlandin vuodentakainen voitto, lähes viisi miljoonaa, muuttui parin miljoonan tappioksi.

Learning-yksikkö, joka tarjoaa oppimisratkaisuja Euroopassa, teki voittoa lähes 32 miljoonaa. Vuotta aiempi lukema oli liki 40 miljoonaa. Puolan kannattavuus heikkeni.