AC/DC-keikan faneilta sataa kiitosta tapahtumapuiston järjestelyistä

Ääriään myöten täynnä ollut Kantolan tapahtumapuisto Hämeenlinnassa sai kiitosta AC/DC-faneilta. Ruuhkaista oli, mutta uusi areena selvisi tulikasteesta kunnialla.

kulttuuri
AC/DC faneja.
Live Nation Finland Lasse Arkela

Superkeskiviikon AC/DC-konsertti Hämeenlinnan Kantolassa saa kiitosta faneilta.

Alueelta poistuneiden parissa tehdyn pikagallupin mukaan tapahtumapuisto sopii hyvin jättikonserttiareenaksi.

– Konsertti oli mukaansa tempaava ja palvelut pelasivat, kertoo nuori hämeenlinnalaisnainen keikan jälkeen.

Porukkaa oli kyllä niin paljon, että välillä meinasi jäädä jalkoihin

Naispuolinen konserttivieras

– Tosin vessoihin piti jonottaa. Siihen meni puoli tuntia, ja porukkaa oli kyllä niin paljon, että välillä meinasi jäädä jalkoihin.

Keikan jälkeen kaikki lähtivät yhtä aikaa ulos. Yksi ainoa ulostuloväylä tukkeutui odotetusti ,ja kesti aikansa ennen kuin "ketsuppipullosta" saatiin väki liikkeelle ja kadulle.

Kantolasta kävellen lähteneet naiset olivat tyytyväisiä siihen, että kerrankin Hämeenlinnassa tapahtui jotain suurta.

– Ehdottamasti pitäisi järjestää jotain samanlaista Kantolassa, vaikkapa Madonna tai jotain suurempaa.

Hämeenlinnan keskustassa asuvien mielestä tapahtuma oli todella hieno.

– Siellä oli oikeasti todella paljon porukkaa ja järjestelyt kaikki pelasivat ihan vot! Kaikki oli niin kuin vimpan päälle.

Kitaristi laittoi luun kurkkuun

Sen sijaan itse konsertin pääesiintyjä ei ihan ollut niin hyvä kuin hämeenlinnalaisfanit odottivat.

– Paidasta huolimatta on pakko sanoa, että AC/DC ei ihan vetänyt sitä mitä oltiin odotettu. Mutta kitaristi löi lopussa kyllä sillä lailla luun kurkkuun, että hän pelasti shown.

– Kokonaisuutena äärimmäisen hieno tapahtuma Hämeenlinnalle ja toivotaan, että näitä tulee lisää. AC/DC:lle arvosanaksi kahdeksan miinus.

Erään keikalla olleen mielestä kaikki kulkemiset ja muut toimivat hyvin, vaikka liikkumiseen tulikin pieni pullonkaula. Olihan paikalla yli 55 000 ihmistä.

– Seuraavaksi odotellaan uusia ja vähän isompia keikkoja ja parempia bändejä. Tämä meni hyvin.

Oluenkin sai kohtuuajalla

Vanhemmaksi herrasmieheksi esittäytynyt toivoi seuraavaksi Kantolaan Metallicaa tai Rammsteinia. Hänkin kehuu tapahtuman järjestelyjä.

– Kyllä kaikki toimi ihan hyvin. Ei se olisi huonompi juttu nähdä Madonnakaan täällä.

– Positiivinen yllätys, että kaikki toimi näin hyvin.

– Monta kertaa Helsingin Olympiastadionilla isoissa konserteissa töissä olleena, niin pakko sanoa, että kaikki järjestelyt ja myynti, esimerkiksi oluen saaminen, toimivat Kantolassa kympin arvoisesti.

Yksi konserttivieraista sanoi, että sillehän ei mitään voi, jos bändi ei nyt just sillä hetkellä miellytä, mutta järjestelyt toimivat hienosti.