Näkökulma: Hauskan juttukeikan yllättävä käänne: raatoja korven täydeltä

Keskiviikko 22. heinäkuuta piti olla poikkeuksellinen työpäivä. Ja se siitä tulikin, kirjoittaa Yle Pohjois-Karjalan vastaava tuottaja Jyrki Utriainen.

Kotimaa
Jyrki Utriainen
Toni Pitkänen / Yle

Keskiviikko 22. heinäkuuta piti olla poikkeuksellinen työpäivä. Ja se siitä tulikin.

Oli hauska ja yllättävä idea: Petri Kivimäki Ylen Lappeerannan toimituksesta oli haaveillut 18 vuotta käyvänsä kolmen maakunnan rajalla. Siellä, missä Pohjois- ja Etelä-Karjala sekä Etelä-Savo kohtaavat.

Mitä sieltä löytyy? Vai löytyykö mitään?

Vanhan ystävän ja kollegan päähänpistoon oli helppo tarttua. Lappeenrannasta mukaan lähti kameroineen kuvaaja Kari Kosonen.

Auton navigaattori opasti meidät Kuutostieltä Parikkalan Saaren kohdilta pikkuteitä pitkin lähelle arvioitua maakuntien kohtaamispistettä.

Ensimmäinen huomio auton ulkopuolella olivat korpit. Niiden ääni kantoi korvesta pahaenteisenä. Toinen huomio oli, että kärpäsiä liehitteli ympärillämme käsittämätön määrä.

Kun läksimme traktoritietä metsään päin, yllätyksemme oli melkoinen: luita, pääkalloja, nahkoja ja karvoja maassa. Hiekkakankaaseen koneella kaivettuja monttuja. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

Tunnelma oli kuin suoraan True Detectiven ensimmäiseltä tuotantokaudelta.

Mitä syvemmälle kävelimme, sen kuvottavammaksi tilanne muuttui: mätänevän lihan elttaantunut, kuvottavan voimakas haju iski sieraimiin. Karin sanoja lainatakseni: Tästä tulee mieleen takavuosien venäläiset ruokakaupat.

Ja edessämme alkoi hahmottua uusi, suurempi monttu, jonka partaalla erottui valtava määrä eläinten raatoja. Myös koko ympäröivä metsikkö oli täynnä raadon osia. Reilun sadan metrin säteellä.

Osa oli kohtuullisen tuoretta tavaraa: kallon päällä oli vielä nahkaa ja karvoja. Osa luista oli vielä verisiä.

Kärpästen juhlat oli katettuna suomalaisen metsän kamaralle. Ja ensimmäinen korppikin nähtiin kyttäilemässä läheisen hongan oksalla. Myöhemmin tehtiin havainnot viidestä korpista.

Tunnelma oli kuin suoraan True Detectiven ensimmäiseltä tuotantokaudelta. Tai kauhufilmistä.

Näky ja haju toivat mieleeni uutis- ja arkistokuvat joukkohaudoista. Tämä hauta oli kaivettu koneella. Sitä oli täytetty jo pidemmän aikaa: kymmenkunta metriä oli peitetty soralla, viitisen metriä hautaa oli vielä vapaana.

Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Kuka tällaista tekee?

Kärpästen juhlat oli katettuna suomalaisen metsän kamaralle.

Pidimme kuitenkin sitkeästi kiinni alkuperäisestä suunnitelmastamme, mutta kuvasimme alueen, ja kollega soitti poliisille löydöstämme.

Tämän episodin jälkeen siis ajatukset kasaan ja paluu hauskaan aiheeseemme. Nokka kohti tiheikköä ja maakuntien rajapistettä.

Karin toiveesta ensin kävimme etsimään tuota rajapistettä. Pienen hakemisen jälkeen se löytyikin.

Edelleen: pyrimme löytämään paluumatkalla helppokulkuisemman reitin lähimmälle tielle. Tarkoitus oli kantaa kameraa ja muita laitteita mukana, ja ensimmäinen reitti oli todella vaativa.

Läksimme tähän korpitiheikköön puhelimien karttapalveluiden varassa. Paperikarttaa ja normikompassia ei kenelläkään ollut mukana.

Seuraava huomio oli se, että olisi pitänyt olla.

Surkuhupaisaa, että lopulta suunnistustamme auttoi raatojen haju.

Kun kentät lakkaavat tiheikössä toimimasta, ja lisäksi puhelimesta loppuu akku, on satunnainen löytöretkeilijä kohtuullisen orpo pirulainen.

Eikä tilannetta helpota se, että kentät palaavat hetkeksi, ja kartalla näkyvä pallukka on yhtä sekaisin kuin löytöretkeilijäkin.

Surkuhupaisaa, että lopulta suunnistustamme auttoi raatojen haju: tiesimme olevamme lähellä autoa.

Puolentoista tunnin harhailu korvessa oli oiva opetus. Kartta, kompassi, vesipullo ja jokin energiapatukka olisi hyvä olla aina metsässä mukana.

Maakuntarajalla tehdyn jutun jälkeen palattiin raatopaikan tapahtumiin.

Poliisi oli hälyttänyt paikalle valvontaeläinlääkärin. Siispä haastattelu televisiokameralle ja loput kuvat purkkiin.

Näky oli paljon kokeneelle eläinlääkärillekin järkytys.

En muista vastaavaa tilannetta työuraltani, että kolmen hengen tiimi lähtee jutuntekoon, ja sattumalta eteen levittäytyy näin ikävä ja vastenmielinen näky, mutta kiinnostava uutinen. Ja miehitys sekä laitteet ovat kohdallaan.

Tehtiin työ, jolla oli merkitystä. Montut on nyt peitelty, ja raadot määrätty hävitettäväksi ongelmajätelaitoksessa.

Mädäntyneiden raatojen haju tuntui nenässä vielä kotiin palattuakin. Vaatteet lensivät suoraan pyykkikoneeseen.

Mutta keskiviikkona syntyi alkuperäinen tarina.

Ja yksi torstain Yle uutisten pääuutisista.