1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Vastoin vanhempien luuloja nuorten suosima huume on todella halpaa

Kannabikseen yhdistetään kaksi myyttiä, jotka eivät pidä paikkaansa: ruoho on kallista ja vain "huonojen perheiden" lapset polttavat. Tänä vuonna poliisille on jäänyt kiinni entistä enemmän todella nuoria, jopa alakouluikäisiä, käyttäjiä.

Kotimaan uutiset
Kannabiskasvin lehtiä.
Peter Dasilva / EPA

Moni vanhempi hämmästyy, kun lapsi jää kiinni kannabiksesta: "Ei meidän lapsella ole sellaiseen varaa. Emme me anna niin paljon rahaa". Tämä on kokeneelle huumepoliisille tuttu lause.

– Harvassa kodissa on ollut minkäänlaista epäilystä. Ei pidä paikkaansa, että vain huonotuloisten perheiden lapset polttelisivat, ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä Lounais-Suomen poliisista sanoo.

13–14-vuotias ei voi viedä edes yhtä kaljapulloa kotiin, mutta pienen määrän kannabista voi.

Janne Aro-Heinilä

Poliisin mukaan kannabis on vastoin yleistä luuloa suhteellisen halpaa. Hän antaa esimerkin: Jos neljä nuorta lyöttäytyy kimppaan ja ostaa gramman ruohoa, maksaa se vitosen per nuppi – ainakin lounaisrannikolla.

Grammasta jää ehkä vielä toiseenkin sätkään. Pieni ruohopussi kulkeutuu näppärästi kotiin toisin kuin muutama illanvietosta yli jäänyt kaljatölkki.

– 13–14-vuotias ei voi viedä edes yhtä kaljapulloa kotiin, mutta pienen määrän kannabista voi, sanoo Aro-Heinilä.

Kannabikseen tutustutaan kotibileissä

Aro-Heinilän mukaan yksi kannabiksen suosion syistä on se, että se jättää huomattavasti pienemmät jäljet kuin alkoholi: sitä poltetaan jopa kesken kouluviikon, vaikka viikonloppuisin kotibileissä kannabis vaihtaakin tehokkaimmin omistajaa.

– 13-vuotiailla voi olla 20-vuotiaita kaveria, jotka hankkivat kannabista, Aro-Heinilä sanoo.

Yksi isä toi tyttärensä kännykän poliisille, kun tytöllä alkoi mennä vähän liian lujaa.

Janne Aro-Heinilä

Nuoret suhtautuvat kannabikseen positiivisesti eikä sitä pidetä vaarallisena. Harva pelkää jäävänsä kiinni. Näin poliisi selittää sitä, että partiot tapaavat säännöllisesti julkisella paikalla avoimesti tupruttelevia ihmisiä.

– Osa polttelee julkisilla paikoilla eikä sen ihmeemmin pelkää kiinni jäämistä. Tämä kertoo myös siitä, että kannabista riittää, Aro-Heinilä kertoo.

Vanhemmat ilmiantavat lapsiaan

Kun lapsi sitten jää kiinni kannabiksesta, on vanhempien järkytys yleensä suuri. Janne Aro-Heinilän mukaan jotkut vanhemmat jopa ilmiantavat itse omat lapsensa kannabistapauksissa.

Toisinaan kymmenten nuorten käyttäjien vyyhti alkaa purkautua pelkästään yhden lapsen vanhempien huolesta. Näin on käynyt tänä vuonna muun muassa Naantalissa.

– Yksi isä toi tyttärensä kännykän poliisille, kun tytöllä alkoi mennä vähän liian lujaa. Pyrimme aina käymään koko kaveripiirin läpi. Sillä saadaan aina joku ajattelemaan.

Nuorten huumausainerikokset yleistyvät

Huumausaineiden käyttörikoksesta epäiltyjen alaikäisten määrä on kasvanut vuodesta 2006 tähän päivään asti. Tämän vuoden aikana alle 15-vuotiaiden tekemien huumerikosten määrä on kasvanut 26 prosenttia, vaikka rikosten määrät ovatkin pieniä.

Tänä vuonna joka viides huumerikoksesta narahtanut nuori on ollut alle 15-vuotias. Kehitys huolestuttaa poliisia.

– Jos puhutaan kuudes-seitsemäsluokkalaisista, ihan lapsista, niin se on ehkä ollut tänä vuonna se kaikkein huolestuttavin ilmiö. Tuntuu ihan hullulta puhua tuon ikäisille huumeista, Aro-Heinilä toteaa.

Alle 15-vuotiaiden epäiltyjen määrä on liikkunut sadan molemmin puolin vuodesta 2010 lähtien. Ennen 2010-lukua puhutaan vain joistain kymmenistä epäilyistä vuosittain. Viime vuonna koettiin pieni notkahdus, mutta tänä vuonna on palattu nousun tielle.

15–17-vuotiaiden keskuudessa huumausaineiden käyttörikokset lähtivät nousuun 2010-luvulla. Jos verrataan vuotta 2006 vuoteen 2014, huumausaineiden käyttörikoksesta epäiltyjen 15–17-vuotiaiden määrä on yli kaksinkertaistunut.

Onko kannabis jo arkea?

Mistä nousu kertoo? Tekeekö poliisi työtään uutterammin vai yleistyvätkö huumeet alaikäisten keskuudessa?

Tutkijan mukaan poliisin tilastot paljastavat vain osan totuudesta.

– Olen varovainen arkipäiväsitymisväitteen suhteen. Vuoden 2011 aineiston perusteella 11 prosenttia 15-vuotiaista pojista ja 10 prosenttia tytöistä on kokeillut kannabista joskus. Kannabiksen käyttö on yleensä satunnaista kokeilua tai elämänvaiheeseen liittyvää lyhytaikaista käyttöä, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen.

Toivoisin, että aikuiset tulisivat kadulle katsomaan, mitä se oikeasti on.

Janne Aro-Heinilä

Arkipäiväistymisestä on kuitenkin viitteitä, sillä THL:n tutkimuksen mukaan 36 prosenttia 15–16-vuotiaista nuorista tuntee jonkun, joka käyttää kannabista. Sama määrä nuoria ei pidä kannabiksen käyttöä minkäänlaisena riskinä.

– Ylivoimaisesti suurin ryhmä, 52 prosenttia, ei käytä alkoholia tai huumeita. Ne, jotka käyttävät kannabista, usein myös juovat humalahakuisesti, sanoo Hakkarainen.

Kenttätyötä tekevä poliisi puolestaan toivoisi, että tutkijat, viranomaiset ja vanhemmat näkisivät saman, minkä hän kaduilla näkee.

– Toivoisin, että yhä useampi viranomainen ja aikuiset tulisivat kadulle katsomaan, mitä se oikeasti on ja sen jälkeen tekisivät näitä omia johtopäätöksiäään siitä, että onko tää tilanne hyvä. Mielestäni se ei ole.

Tutkija suhtautuu alaikäisten kannabiskokeiluihin kielteisesti ja jakaa poliisin huolen kokeilijoista.

– Jos kannabis jää kuvioihin, tulee mukaan helposti muitakin ongelmia. Koulu ja kaverit voivat kärsiä. Kannabis on yhteydessä masennukseen ja ahdistuneisuuteen, Pekka Hakkarainen sanoo.

Lue seuraavaksi