Koe uusi yle.fi

Tuoksut kiusaavat busseissa ja pukuhuoneissa

Voimakkaat tuoksut häiritsevät yhä useampia ihmisiä. Tarkkaa syytä tuoksuille herkistymiselle ei tiedetä, mutta Allergia- ja astmaliiton mukaan väestöstämme 10–40 prosenttia kärsii jonkinasteisesta tuoksuyliherkkyydestä.

terveys
Sikari Miettisen sormien välissä.
Miettinen sanoo olevansa nykyään flegmaattinen rock-eläkeläinen, joka nauttii kuubalaisten sikarien poltosta ja HPK:n otteluista.YLE / Markku Karvonen

Allergia- ja astmaliitosta kerrotaan, että he saavat yhteydenottoja erityisesti siitä, että julkisissa liikennevälineissä ja erilaisten kuntosalien pukuhuoneissa käytetään liian voimakkaita hajusteita.

– Yleisimmät yhteydenotot liittyvät siihen, miten esimerkiksi busseissa voitaisiin ottaa huomioon muut matkustajat.

Yleisimmät yhteydenotot liittyvät siihen, miten esimerkiksi busseissa voitaisiin ottaa huomioon muut matkustajat.

Allergia- ja astmaliiton viestintäjohtaja Niki Alanko

– Samoin kuntosalien ja uimahallien pukuhuoneissa monet saavat oireita, jos joku käyttää voimakkaita tuoksuja tai hiuslakkoja tai muuta kosmetiikkaa, kertoo Allergia- ja astmaliiton viestintäjohtaja Niki Alanko.

– Monissa uimahalleissa esimerkiksi hiuslakkojen suihkuttelu onkin jo kiellettyä, Alanko toteaa.

Alanko vinkkaa esimerkiksi lentokoneessa matkustavia sekä lentokoneiden henkilökuntaa miettimään, että matkustamo muuttuu tukalaksi paikaksi tuoksuyliherkälle, jos ympärillä on voimakkaita hajusteita.

Samalla Niki Alanko kuitenkin muistuttaa, ettei Allergia- ja astmaliittokaan halua maailmasta tuoksutonta, sillä siihen ei ole tarvetta.

– Huomaavaisuus muita kohtaan riittää, Alanko summaa.

Kosteusvauriotko tuoksuyliherkkyyden taustalla?

Jyväskyläläinen keuhkotautien erikoislääkäri Matti Paananen tapaa työssään usein tuoksuille herkistyneitä ihmisiä. Hänkään ei osaa sanoa syytä vaivan yleistymiselle eikä asiasta ole tutkimustietoakaan.

Oman kokemuksensa mukaan Paananen kuitenkin huomauttaa, että selvästi yksi ryhmä ihmisiä kärsii usein tuoksuista.

– He ovat kosteusvaurioisissa tiloissa sairastuneet, Paananen toteaa.

Paananen on myös huomannut, että selkeästi yksi haju on ylitse muiden, joka aiheuttaa ihmisille oireita.

– Varsinkin ne, jotka pössyttelevät piippua tai sikaria tai tekevät itse irtotupakasta sätkiä, niin niihin liittyvä haju on tosi voimakkaasti ihmisessä itsessään, vaikka hän olisi tupakoinut ulkoilmassa.

– Tämä vahva tupakan haju on hyvin monelle ihmiselle tekijä, joka laukaisee paitsi näitä keskushermosto-oireita, niin myös sitten limakalvo-oireita ja myös oireita ehkä keuhkoissakin, Matti Paananen toteaa.

Usein tuoksuyliherkkyyden taustalta löytyy myös astma.

– Sitä astmaa me voimme hoitaa kyllä, mutta sitten nämä yleisoireet, niin se on vaikeampi. Tällä hetkellä siihen ei oikein kunnollista hoitoa ole, muuta kuin varoa niitä paikkoja, joissa oireita tulee, Paananen neuvoo.