Valtakunnan unikeko on tuonut Naantalin valkokankaalle

Naantalissa veteen heitettiin ohjaaja Timo Koivusalo. Koivusalo on tullut tunnetuksi suomalaisena elokuvaohjaajana ja -tuottajana. Koivusalo on tuonut Naantalia esiin ohjauksissaan, kuten Risto Räppääjä -elokuvissa.

Kotimaa
Unikeko Timo Koivusalo ui.
Paula Koskinen / Yle

Elokuvaohjaaja ja -tuottaja Timo Koivusalo on valittu vuoden 2015 valtakunnan viralliseksi unikeoksi. Koivusalo on ohjannut suomalaisille läheisistä aiheista 15 pitkää elokuvaa, esimerkiksi elokuvat Rentun Ruusu _ja _Sibelius, joka on Koivusalon ensimmäinen ohjaus Naantalissa.

– Timo Koivusalon valinta Unikeoksi oli helppo ja itsestään selvä, onhan hän tuonut Naantalia esille hienolla tavalla kuvatessaan täällä suuriin katsojalukuihin yltäneitä ja palkittuja elokuvia, sanoo valintaraadin puolesta Naantalin Matkailun toimitusjohtaja Tarja Rautiainen.

Naantaliin Timo Koivusalo tuli kameroiden kanssa uudelleen vuonna 2013, kun hän aloitti Risto Räppääjä ja Liukas Lennart –elokuvan kuvaukset. Tämä elokuva palkittiin lokakuussa 2014 Saksassa Schlingelin kansainvälisillä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla parhaan eurooppalaisen lastenelokuvan palkinnolla.

Vuoden 2015 unikeko valittiin perinteiden mukaan Naantalissa.

Unikeonkulkue Naantalissa
Unikeonkulkue herätteli väkeä Naantalissa jo aamukuudelta.Minna Rosvall / Yle