EU-suunnitelma lopettanee myös suomalaisyritysten veroparatiisit

Suurten suomalaiskonsernien miljardien aggressiivinen verosuunnittelu saattaa olla loppusuoralla. 

Kotimaa
Sirpa Pietikäinen
Sirpa PietikäinenYle

EU-komissio aikoo yhtenäistää jäsenmaidensa yhteisöveropohjan ja aloittaa automaattisen verotietojen vaihdon eri maiden kesken.

– EU menettää verojen välttelyn takia vuosittain jopa 1000 miljardia euroa. Tässä Suomen osuus lasketaan miljardeissa, sanoo EU:n verotehtävissä ansioitunut europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.

Voitot verotettava siellä, missä ne tehdään

Pietikäinen oli puolueensa Euroopan kansanpuolueen pääneuvottelijana laatimassa EU:n suurta verouudistuspakettia, jossa valmisteltiin muun muassa toimia EU:n sisällä tapahtuvan verokierron ja aggressiivisen verosuunnittelun lopettamiseksi.

– Meillä on EU:ssa eriasteisia vero-ongelmia. On lainsäädännön ulkopuolelle menevä verorikollisuus. On aggressiivinen verosuunnittelu, jossa käytetään keinotekoisia yhtiöjärjestelyjä. Sitten on vielä verosuunnittelu, jossa hyöty otetaan tolppaan asti irti.

Euroopan komissio julkisti 17.6. toimintasuunnitelman yhteisöverotuksen uudistamisesta EU:ssa. Keskeisiä toimia ovat yhteisen yhteisöveropohjan luominen ja se, että voitot verotetaan siellä, missä yrityksen varsinainen liiketoiminta sijaitsee.

– Ongelmana ovat jäsenmaat, jotka sopivat alennetusta verokannasta isojen yritysten kanssa. Tällaisia maita ovat mm. Luxemburg, Belgia, Hollanti ja Iso-Britannia. Itse asiassa EU:sta löytyy vain muutamia maita, jotka eivät näitä verosopimuksia tee.

Pietikäisen mukaan EU-komission esittämä automaattinen tietojenvaihto lopettaisi isojen kansainvälisten yritysten veroalet EU:n sisällä.

– Kaikki mitä verottaja ei ole tiennyt, tulisi tämän kautta ratkottua. Komissio on luvannut viedä asiaa eteenpäin jo ensi vuoden aikana, Pietikäinen vakuuttaa.

20 miljardia suomalaista verosuunnittelurahaa Belgiassa

Ajankohtainen kakkonen löysi toukokuussa Belgiasta 20 miljardia suomalaisten kansainvälisten konsernien verosuunnittelurahaa. Metson viime vuonna eläköitynyt talousjohtaja Reijo Kostiainen löysi näille vuosien 2006 ja 2011 välisenä aikana sijoiteluille miljardeille yhteisen nimittäjän.

– Belgiaan sijoitetun 20 miljardin verosuunnittelurahan yhteinen nimittäjä on rahoitusyhtiö Belgiassa. Rahoitusyhtiöt hyödyntävät Belgian verolainsäädäntöön sisältyvää, muista maista poikkeavaa, oman pääoman laskennallista korkovähennystä.

Tämä 20 miljardia koostuu seuraavien yhtiöiden verosuunnittelurahoista: Fortum, Nokia, Stora Enso, Kone, Outokumpu, Neste Oil, Metso, Carcotec, Rapala ja F-Secure.

– Näiden suomalaiskonsernien organisaatiosta löytyy usein myös profiiliverojohtaja, jonka tehtävä on tuoda yrityksen päätöksentekoon aggressiivisia verosuunnittelumahdollisuuksia.

– Laskelmien mukaan näiden kymmenen firman verosuunnittelun takia Suomi hävisi verotuloja vuosien 2008 ja 2011 välisenä aikana 700 miljoonaa eli noin 175 miljoonaa euroa vuodessa, Kostiainen muistuttaa.

EU-komissio on käynnistänyt virallisen tutkinnan myös Belgian verolainsäädöksistä. Parhaillaan EU-komissio tutkii Irlannin (Apple), Luxemburgin (Amazon) ja Hollannin (Starbucks) monikansallisten yritysten kanssa tekemiä sopimuksia

Uskooko Sirpa Pietikäinen Belgian rikkovan EU:n verosäädöksiä?

– Mielestäni kyllä. Belgian tutkimuksissa katsotaan nyt, onko kyse kielletystä valtion tuesta ja hyvän hallintotavan vastaisista ratkaisuista. Jos lainvastaisuuksia havaitaan, niin uskon sillä olevan ennakkovaikutus. Suomalaisyrityksille koituviin jälkiseuraamuksiin en usko.

”EK ja businessjuryt vastustavat”  

Kun Euroopan komissio julkisti 17.6. toimintasuunnitelmansa yhteisöverotuksen uudistamisesta EU:ssa, verotuksesta vastaava talouskomissaari Pierre Moscovici totesi samana päivänä:

”EU:n yhtiöverotusjärjestelmä on uudistettava perin pohjin ja kaikkien on maksettava oma osuutensa veroista. Komissio on tänään luonut perustan uudelle yritysverotusta koskevalle lähestymistavalle EU:ssa. Jäsenvaltioiden on nyt toimittava sen mukaan.”

Sirpa Pietikäinen hieman ihmettelee, että Elinkeinoelämän keskusliitto Suomessa ja ”businessjuryt” Euroopassa vastustavat aggressiiviseen veronkiertoon puuttumista.

– EK:ssa on samanlainen paine kuin muissakin etujärjestöissä: uusien rakenteiden eteenpäin ajaminen on hankalaa. Nyt reilua verotuskäytäntöä ajavat yritykset jäävät hiljaiseksi, ja tämä synnynnäinen rakenne puoltaa muutosta vastustavien ääntä. Tämä on selvästi ongelma.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mukaan kestää viisi kuusi vuotta ennen kuin EU:n komission toimintasuunnitelman mukainen yhteisöveropohjan yhtenäistäminen saadaan jäsenmaiden kansallisiin lainsäädäntöihin.

Metson ex-talousjohtaja Reijo Kostiaisen harmittelee, että veronmaksajien pitää vielä vuosia maksaa kansainvälisten yritysten veronkierrolla saamansa hyödyt. Mutta miehellä on tarjota sentään ensiapua.

- Suomen talous ei kestä EU:n sisällä tapahtuvaa suuryritysten verokikkailua, sanoo Metson eläköitynyt talousjohtaja Reijo Kostiainen.
Reijo Kostiainen.Yle

– Väliaikaisratkaisu on Suomen verolainsäädäntöön sisältyvä veronkiertopykälä. Mielestäni verottajan pitäisi käyttää sitä rohkeammin. Yhtiöt luonnollisesti valittavat jälkiverotuspäätöksistä, mutta viime kädessä Korkein hallinto-oikeus, päättää asiat.

Lisää veroparatiiseista Ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina klo 21.00 ja Yle Areenassa.