"Neuvolan tätikään ei usko, että pystyn pitämään lapseni hengissä" – Imetyspettymyksen kanssa jäädään usein yksin

Imettävien äitien imetyspettymykseen vaikuttavat usein ohjauksen puute ja ulkoiset paineet. Äidit kokevat erityisesti imetyksen alkuvaiheessa, että neuvola tai lähipiiri ei anna tarvittavaa tukea imetyksen ongelmiin. Tällä hetkellä äidit imettävät lapsiaan keskimäärin hieman alle kolmen kuukauden ikäisiksi, mikä ei vastaa Maailman terveysjärjestön suosituksia.

Kotimaa
Äiti imettää vauvaa.
Yle / Riku Kaminen
Puhekupla

Vauva huutaa suoraa kurkkua, eikä tartu rintaan. Imettäminen on kivuliasta tai maitoa ei tule tarpeeksi. Nämä ovat esimerkkiongelmia, jotka saattavat aiheuttaa imetyspettymyksen.

Imetyksen tuki ry:n Jaana Reinikka toimii aktiivisena tukiäitinä imettäville äideille. Suurin syy imetyspettymyksen kokeneilla on alkuvaiheen ohjaus, hän kertoo.

– Tämä on kurjaa, koska alkuvaiheen ohjaus liittyy terveydenhuollon ammattilaisten toimiin. Kyse ei ole missään nimessä siitä, että ammattilaiset eivät osaisi työtään, mutta monella pettymyksen kokeneella äidillä on tunne, että hänet on jätetty yksin, kertoo Reinikka.

Reinikka kertoo, että ohjeita antavalla terveydenhoitajalla voi olla myös takana oma henkilökohtainen epäonnistuminen imetyksessä, joka vaikuttaa ohjaukseen. Tunteen voi aiheuttaa myös se, jos synnytyksessä on mennyt joku pieleen.

– Monet äidit, joilla on jäänyt synnytyksestä huono muisto, päättävät taistella sitten imetyksen kanssa. He eivät halua toisen kerran pettyä kehoonsa, kertoo Reinikka.

Vauvan mukana ei tule käyttöohjeita

Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla omat odotukset imetyksen suhteen saattavat perustua vääriin mielikuviin. Äiti saattaa lukea oppaista suosituksia, mutta oma vauva saattaa käyttäytyä täysin päinvastaisesti mitä on luettu.

– Imetyshetki ei olekaan niin seesteinen, vaan siihen kuuluu pulauttelua, itkua ja kipua. Silloin tuntuu, että oma kroppa on pettänyt. Siinä vaiheessa neuvolasta voidaan vielä sanoa, että kasvavat ne lapset korvikkeellakin. Silloin helposti ajattelee, että neuvolan tätikään ei usko, että pystyn pitämään lapseni hengissä, kertoo Reinikka.

Puhekupla

Kauniista imetyskuvista saatetaan saada turhan runollinen kuva. Lisäksi oppaisiin ja suosituksiin nojataan liian kirjaimellisesti. Tiukan paikan edessä neuvoja haetaan netin keskustelupalstoilta, joissa joskus keskustelu ajautuu harhapoluille. THL:n erikoistutkija Heli Kuusipalo kannustaa äitejä kärsivällisyyteen.

– Se, että imetetään lapsentahtisesti tarkoittaa juuri sitä, että äiti ja lapsi totuttelevat omaan rytmiin. Netti ja some voivat joissain asioissa olla hyödyksi, mutta imettämisen kohdalla se henkilökohtainen apu on paras. Hellyys ja läheisyys luodaan kasvokkain äidin ja vauvan välillä.

Kuusipalo neuvoo ottamaan heti yhteyttä vaikka omaan neuvolaan, jos imettämisessä tulee vastaan ongelmia, eikä odottamaan seuraavaan varattuun neuvolakertaan.

Tieto lisää imetystä

Grafiikka imetyssuosituksista
Yle Uutisgrafiikka | Mikko Airikka

Suomalaiset äidit täysimettävät lapsiaan keskimäärin hieman alle kolmen kuukauden ikään, mikä jää Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksesta. WHO suosittelee täysimettämistä kuuden kuukauden ikään saakka. Täysimetys tarkoittaa, että lapsi saa ravintona vain äidinmaitoa.

Suomessa lyhyttä imetysaikaa voivat osittain selittää aikaisemmat imetyspettymykset ja huono ohjaus. Imetystuki ry sekä THL yrittävät aktiivisesti lisätä tietoisuutta imetyksen tärkeydestä.

Puhekupla

– Yritämme levittää laadukasta vertaistukitietoamme ja saada myös äidit siihen mukaan. Mitä nopeammin tieto leviää, sitä nopeammin ne imetysluvut nousevat, uskoo Reinikka.

Reinikka painottaa, että imetys ei ole hyvän äitiyden mitta.

– Usein kuulee sanottavan, että olet hyvä äiti kun imetät. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. On epäkohteliasta mitata äitiyttä imetyksen kautta, hän sanoo.

Neuvoja imetykseen voi hakea esimerkiksi Imetystuki ry:n sivuilta (siirryt toiseen palveluun). Myös THL (siirryt toiseen palveluun) tarjoaa kattavasti tietoa imetyksestä. Puhekuplissa olevat lainaukset on otettu Imetyksen lohtukirjasta. (siirryt toiseen palveluun)