Fiskarsin näkymät paranivat

Brändeistä ja kuluttajatuotteista tunnetun Fiskarsin markkinatilanne on kohentunut.

talous
Sinivalkokuviollisia posliinilautasia kuvattu yläviistosta. Astioissa on kivannäköisiä lusikoita, lime-hedelmiä ja kaktuksia.
Brent Darby

Fiskars on päivittänyt tämän vuoden näkymänsä, koska parantunut markkinatilanne mahdollistaa kasvaneet odotukset.

Keväällä hankitun, ylellisistä kattaustuotteista tunnetun WWRD:n odotetaan tekevän hyvää tulosta mutta vaikuttavan Fiskarsin liiketulokseen vasta ensi vuonna.

Fiskars arvioi, että tämän vuoden liikevaihto kasvaa viime vuodesta. Liiketuloksen arvioidaan olevan viime vuoden tasolla, vaikka kasvuhankkeisiin suunnattujen panostusten kulut ovatkin kasvaneet.

Vappuna Fiskars ennusti, että liikevaihto on kasvusuunnassa, mutta liiketulos ilman kertaeriä on pienempi kuin 2014. Fiskars katsoo, että markkinatilanne on nyt hieman parantunut.

Fiskars kertoi toukokuussa kaupasta, jossa se osti luksustuotteita valmistavan WWRD:n.