Unohtelu voi olla hyödyllistä: "Vapauttaa aivoja turhasta kuormasta"

Unohtelu ja unohtaminen voivat olla hyvinkin tervetulleita ihmisen psyykelle. Psykologi Sami Salmisen mukaan terve mieli kaipaa unohtelua, sillä se vapauttaa aivoja turhasta kuormasta.

Kotimaa
nainen pitelee päätään
Päivi Meritähti / Yle

Lähes jokainen unohtaa joskus jotain. Toisille unohtelu on päivittäistä, mutta ei välttämättä haitallista.

– Unohtelu on ihan normaalia. Tänä päivänä ajatellaan, että ihmisen pitäisi olla täydellinen paketti ja unohtelua pidetään heikkouden merkkinä. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse pitää hanskassa, toteaa psykologi Sami Salminen.

Salminen neuvoo ihmisiä olemaan armollisempia itselleen kiireisessä elämänmenossa.

– Asiat kannattaa käsitellä yksitellen, jotta ei kuormitu liikaa. Neuvoisinkin pitämään ne rauhallisessa jonossa odottamassa vuoroaan. Jos kaikki yrittävät ängetä samaan aikaan ahtaasta oviaukosta, jäävät asiat puolitiehen.

Mielessä liikaa asioita

Unohtelu liittyy Sami Salmisen mukaan usein siihen, että mielessä on liikaa asioita. Osa niistä putoaa väkisinkin kuormasta pois.

– Unohtelu on yleensä aika pinnallista, kuten avainten unohtamista. Unohtaminen puolestaan on mielen aktiivista toimintaa, joka tapahtuu suuremmassa mittakaavassa. Sekään ei ole pelkästään negatiivista. Mielenterveyden kannalta on hyväkin unohtaa joskus asioita.

Salminen ohjeistaa, että unohteluun ja unohtamiseen kannattaa kiinnittää huomiota, jos se alkaa häiritä normaalia elämää tai jos muutkin huomaavat sen. Vaikka asioiden unohtaminen on normaalia, voi se joskus liittyä esimerkiksi stressiin tai alkavaan muistisairauteen.