Ravustus alkoi vauhdilla Pyhäjärvellä – Täplärapupäätös askarruttaa

Ravustuskausi on alkanut aiempia vuosia vilkkaammin Säkylän Pyhäjärvellä. Pyhäjärven kalastusalueen puheenjohtaja Matti Jaakkola uskoo, että järvestä nousee tänä vuonna jopa puoli miljoonaa rapua. Tulevaisuudessa saaliit ovat kuitenkin vaarassa, jos täplärapu nimetään suunnitelmien mukaan vieraslajiksi.

ravut
Täplärapuja.
Jussi Lindroos / Yle

Säkylän Pyhäjärven kalastusalueen puheenjohtaja Matti Jaakkola odottaa elokuun puoliväliä jännityksellä. Silloin Säkylän Pyhäjärvestä pitäisi nousta valtava määrä rapuja. Viime viikolla alkanut ravustuskausi on alkanut jo viime vuotta vilkkaammin.

– Tällaista vauhtia osasimme odottaakin. Mutta kahden viikon päästä pitäisi olla kunnon piikki ja sitä odotan jännityksellä. Sen jälkeen saaliin määrä kääntyy laskuun.

Ravuista ammattikalastajille elanto

Säkylän Pyhäjärvessä on noin 7 000 rapumertaa. Niistä noin puolet kuuluu ammattikalastajille. Heidän osuutensa odotetusta puolen miljoonan ravun saaliista on reilusti yli puolet.

– Ammattikalastajia on Pyhäjärvellä noin 20 ja he saavat sieltä ehkä 350 000 rapua. Ja jos ajatellaan, että niistä saa euron kappale, voi arvioida kuinka merkittävän osuuden ammattikalastajien tuloista ravut tuovat.

Täyttyykö järvi täpläravuista?

Matti Jaakkola on huolissaan Euroopan komission suunnitelmista listata täplärapu vieraslajilistalle. Jos niiden kalastaminen loppuu, on sillä hänen mukaansa valtava merkitys kalastajien elinkeinolle ja järven ekosysteemille.

– Toivottavasti suomalaiset virkamiehet ajavat suunnitelman alas. Jos ravustus kielletään Pyhäjärvessä, niin järvi täyttyy kolmessa vuodessa pienistä ravuista ja vaikutus ekosysteemille voi olla merkittävä.