Puolustusministeri Lännen Medialle: Suomi varautuu Ahvenanmaan miehittämiseen

Jussi Niinistö (ps.) kertoo Lännen Medialle, että Suomen armeija valmistautuu tilanteeseen, jossa Ahvenanmaalle tulisi niin sanottuja "vihreitä miehiä".

politiikka
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) "Mikä Suomea uhkaa? Kuinka me vastaamme siihen?" -keskustelussa SuomiAreena 2015 -tapahtumassa Porissa 17. heinäkuuta.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps).Roni Rekomaa / Lehtikuva

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kertoo Lännen Medialle (siirryt toiseen palveluun), että Suomi varautuu Ahvenanmaan miehittämiseen.

Jos Baltiassa tai Itämerellä syttyy aseellinen konflikti, Venäjä yrittäisi sotilasasiantuntijoiden mukaan miehittää Ahvenanmaan ja Ruotsin Gotlannin.

– Ahvenanmaahan on kiinnitetty liian vähän huomiota Suomessa. Tilanne Itämerellä on muuttunut, ja siksi on syytä tarkastella, miten Ahvenanmaan puolustaminen toteutetaan, Niinistö sanoo LM:lle.

Suomen armeija valmistautuu Niinistön mukaan tilanteeseen, jossa Ahvenanmaalle tulee niin sanottuja "vihreitä miehiä". Niinistö viittaa tunnuksettomiin joukkoihin, jotka viime vuonna saapuivat Krimin niemimaalle, valtasivat aluehallintorakennuksia ja nostivat salkoon Venäjän lipun.

Ahvenanmaa on ollut kansainvälisoikeudellisesti neutralisoitu alue vuodesta 1921. Venäjä ei kuitenkaan koskaan ole tunnustanut Ahvenanmaan neutralisointia.

– Venäjä tahtoo voida käyttää Ahvenanmaata intressiensä valvomiseen, ahvenanmaalainen poliitikko Barbro Sundback sanoo.