Yhä useampi haluaa nimen, jota ei ole kellään toisella – nimilautakuntaan tulvii uusia nimikeksintöjä

Etunimen vaihtaminen onnistuu niin helposti, että jotkut vaihtavat nimeään jopa yhä uudelleen. Vauvat puolestaan saavat sekä entistä kansainvälisempiä nimiä, että upouusia suomalaisia nimikeksintöjä.

ilmiöt
Nimiä paperilla
Susanna Pekkarinen / Yle

Hapi Väärä on ristimänimeltään Hannele, tarkalleen ottaen Sirpa Hannele. Ennen nimenvaihdosta Väärän posti kolahti luukusta nimellä Sirpa, virallisissa papereissa kutsumanimi oli Hannele, mutta kaikkien huulilla nimi oli silti Hapi.

– Kuulemma noin kaksivuotiaana olen itse keksinyt Hapi-nimen. En tiedä johtuisiko se siitä, että minä olen Hannele ja äiti on Pirkko eli tulisiko siitä Ha- ja Pi- niin kuin Hapi. En tiedä. Kaksivuotiaasta asti olen kuitenkin ollut Hapi, eikä suurin osa ihmisistä edes tiedä, että oikea nimeni oli Hannele.

– Annoin nimenvaihdoksen itselleni 50-vuotislahjaksi. En hävittänyt muita nimiä vaan otin Hapin ensimmäiseksi nimekseni eli olen nyt Hapi Sirpa Hannele.

Nimenvaihtoprosessi oli helppo: Väärä marssi maistraattiin ja täytti pari lomaketta. Ensimmäisen kerran nimenvaihto on maksaa 31 euroa, eikä sitä välttämättä tarvitse viedä edes nimilautakunnan käsittelyyn. Hapi oli tosin nimenä sellainen, että se vaati pienen pohdinnan.

– Virkailija vei lomakkeeni esimiehelleen harkittavaksi, koska Hapi-nimeä ei ole Suomen kalenterissa. Esimies kysyi minulta perusteluja miksi haluan vaihtaa nimeä, ja kerroin, että sitä on aina käytetty nimenäni. Maistraatti tarkisti, ettei nimeä ole rekisteröity kenenkään miehen nimeksi ja koska se kulkee kaikkien suomenkielen taivutussääntöjen mukaan eikä ole rivo tai loukkaava nimi, niin he sanoivat, että selvä, se on siinä.

– Hapi-nimeä ei ole kellään toisella suomalaisella ainakaan virallisena nimenä, Väärä kertoo.

Uusia nimiä keksitään koko ajan

Nimeään vaihtavat vuosittain useat sadat suomalaiset ja ilmiö on jatkuvasti tavallisempi. Esimerkiksi Itä-Suomen maistraateissa käsiteltiin viime vuonna 190 nimenvaihtotapausta. Nimilautakuntaan saakka päätyy koko Suomesta noin 100 nimenvaihtopyyntöä kuukaudessa, joskin luvussa on mukana myös sukunimi.

– Nimenmuutoshakemusten määrä on nousussa. Yleisesti ottaen yleinen individualismi näkyy nimenannossa ja nimenmuutoksissa: pyrkimys entistä yksilöllisempiin nimiin on yleistynyt. Myös yleinen kansainvälistyminen näkyy nimistössä, mutta toisaalta keksitään myös paljon uusia suomenkielisiä nimiä. Myös lempinimiä virallistetaan yhä useammin virallisiksi etunimiksi. Nimikenttä on siis nykyisellään hyvin laaja ja rikas, nimilautakunnan sihteeri Joanna Grandell kertoo.

Nimenvaihto päätyy nimilautakunnan harkittavaksi silloin, jos henkilö vaihtaa nimeään toista kertaa, mutta ei palaa alkuperäiseen nimeensä, tai silloin, kun maistraatti haluaa varmistua nimen laillisuudesta. Suurin osa lautakuntaan tulevista nimistä hyväksytään ja ani harvoin lautakunta joutuu äänestämään kantansa nimen laillisuuteen.

– Nimi ei saa olla sopimaton tai muuten omiaan aiheuttamaan ilmeistä haittaa. Nämä ovat ehdottomia esteitä, joista ei voi poiketa.

– Nimen tulisi olla muodoltaan ja kirjoitustavaltaan kotimaisen nimikäytännön mukainen, pojalle ei voi hyväksyä naisennimeä eikä tytölle miehennimeä, eikä nimi ei saa olla yleisesti käytössä sukunimenä. Näistä voidaan kuitenkin poiketa erityisillä syillä kuten uskonnollisella tavalla tai yhteydellä vieraaseen valtioon. Kyseessä on aina kokonaisharkinta. Käytännössä jos nimi on etunimityyppinen eikä sitä voi pitää sopimattomana, nimeä kyllä yleensä puolletaan, Grandell sanoo.

Katumapäälle saa tulla

On tavallista, että kertaalleen nimensä vaihtanut tulee katumapäälle ja haluaakin vanhan nimensä takaisin. Aivan tavatonta ei ole sekään, että kerran nimensä vaihtanut haluaa vaihtaa sen uudelleen ja uudelleen. Ensimmäisen nimenvaihdon jälkeen muutokset maksavat 110 euroa kerta.

– Suomen nimilaki ei varsinaisesti aseta rajoitteita sen suhteen, kuinka useasti ihminen voi muuttaa etunimeään. Käytännössä ensimmäinen nimenmuutos on kuitenkin edullisempi ja nopeampi kuin mahdolliset seuraavat. Ongelmalliseksi tilanne muuttuu lähinnä sellaisten pienten lasten kohdalla, joiden nimiä on muutettu useita kertoja. Tällöin nimilautakunta on saattanut lausua lapsen oikeudesta pysyvään nimi-identiteettiin, Grandell kertoo.

Nimilaki on syntynyt alkujaan hallinnollisteknisistä tarpeista sekä tarpeesta suojella kieltä ja kansallista nimistöä. Sopimattomilta nimiltä halutaan myös suojata paitsi nimenkantajaa itseään, myös muita ihmisiä ja yhteiskuntaa. Koska nimet liittyvät olennaisesti henkilön identiteettiin, on tasapainoilu julkisen edun ja yksilön määräämisvallan välillä on hiuksen hienoa ja haastavaakin, kertoo Grandell.

Hapi Väärälle nimenvaihdos virallisesti Hannelesta Hapiksi ei ole aiheuttanut ongelmia. Posti tulee lopultakin oikeasti kutsumanimellä ja ajokortissa ja passissa nimi on se, jonka myös tunnistaa omakseen. Selittelemään sitä kuitenkin joutuu.

– Töissä aiheuttaa sekaannuksia se, että nimen perusteella ihmiset olettavat olevansa tekemisissä miehen kanssa, mutta vastassa onkin nainen. Ja aina kun soittaa jonnekin, pitää selittää mikä on etunimi ja mikä sukunimi. Samoin aina kun pitää näyttää henkilöllisyystodistusta, niin kuulee, että ”Jännä nimi, en ole ennen kuullut tällaista nimeä kuin Hapi”, Väärä sanoo.