Saako kieloja poimia? Voiko vauva syödä liikaa? – Ekspertti vastaa Googlen kysytyimpiin

Saako B-kortilla ajaa mopoa? Voiko kuukautisten aikaan tulla raskaaksi? Oikeiden ja luotettavien vastausten löytäminen on hankalaa hakutuloksena tarjotuilta keskustelupalstoilta. Yle kysyi suoraan asiantuntijoilta.

Kotimaa
Googlen hakuehdotuksia
Yle Uutisgrafiikka

Netin käytetyin hakukone Google ennakoi jo ensimmäisen syötetyn sanan perusteella, mitä tietoa surfaaja todennäköisimmin etsii. Samalla tavalla selviävät suomalaisia askarruttavimmat asiat.

Hakukone ei kuitenkaan ole kaikkitietävä. Se tarjoaa kysyjän tiedonlähteiksi etupäässä keskustelusivustoja, joissa vastauksiaan antavat nimimerkkien takana esiintyvät rivikansalaiset omien kokemustensa pohjalta. Jokseenkin paikkansapitäviksi koetut Wikipedian tiedot eivät nekään ole täysin täsmällisiä tai aina ajantasaisia.

Suomalaiset kysyvät kinkkisiä. Osa asiantuntijoista ei osannut antaa esitettyihin Google-kysymyksiin vastausta ulkomuistista.

Voiko?

Voiko kuukautisten aikana tulla raskaaksi?

– Kyllä voi, mutta se on hyvin epätodennäköistä. Kohdun limakalvo on vuotamassa pois ja alkion on hyvin vaikea kiinnittyä.
Anne-Maria Suikkari, Helsingin klinikan ylilääkäri, Väestöliitto

Voiko vauva syödä liikaa?

– Ei. Vauva säätelee ravinnonottoa luontaisesti. Rintamaitoa ei voi antaa liikaa, lapsen elimistö on rakennettu niin. Elleivät vanhemmat sitten pyri tuputtamaan, mutta lapsi voi kääntää silloin päänsä poispäin.
Hanna Lagström, _tutkimusjohtaja, _Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Cyri

Saako?

Saako**kieloja poimia?**

– Saa. Nykyisen luonnonsuojeluajetuksen mukaan ainoastaan kalliokielo on rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa. Sitä ei saa poimia siellä.
Heta Hyvärinen, toiminnanjohtaja, Luonto-Liitto

Kuvat tavallisista kieloista (siirryt toiseen palveluun) ja kalliokieloista (siirryt toiseen palveluun)Luonnontieteellisen keskusmuseon arkistossa.

Saako B-kortilla ajaa mopoa?

– _Totta kai. B-luokan [eli henkilöauton] ajokortilla saa ajaa myös mopoa ja mopoautoa. Niitä saa ajaa myös A1-, A2- ja A-luokan korteilla.
_Rami Lamminen, erityisasiantuntija, Autokoululiitto

Pitääkö?

Pitääkö mopossa olla vilkut?

– Vilkut eivät ole pakolliset. Mutta jos ne ovat mopossa, niiden pitää olla toimivat.
Olli Lehto, koulutusohjaaja, Liikenneturva

Pitääkö parsa kuoria?

– Ulkomainen parsa pitää. Kotimaisella on yleensä niin lyhyt kuljetusmatka ja pehmyt, tuore varsi, että sitä ei tarvitse. Tärkeintä on käyttää parsa kylmässä vedessä ennen kuin sitä laittaa.
Kalle Tapola, parsanviljelijä

Pitääkö äänestää omasta vaalipiiristä?

– Eduskuntavaaleissa kukin saa äänestää vain oman vaalipiirinsä ehdokasta.
Arto Jääskeläinen, vaalijohtaja, oikeusministeriö

Pystyykö?

Pystyykö tabletilla soittamaan?

– Kyllä ja ei. Android-tabletilla pitäisi pääsääntöisesti pystyä, jos siinä on sim-kortti ja aktiivinen liittymä, jossa äänipuhelut sallittu. Ipad vaatii erillisen sovelluksen kuten Whatsappin, Skypen tai Facetimen, mutta normaalia puhelua ei Ipadilla voi soittaa.
Anssi Saari, tuotepäällikkö, Gigantti

Pystyykö Visa Electronilla maksamaan netissä?

– Yleensä. Kortilla voi maksaa verkkokaupassa, mikäli kauppias on tehnyt Visa Electron -korttien vastaanottamisesta sopimuksen korttitapahtumien tilittäjän kanssa, ja jos kortinmyöntäjä on sallinut verkko-ostot kortille.
Maria Lamberg, osastonjohtaja, Nets (ent. Luottokunta)

Pystyykö PS3-pelejä pelaamaan PS4:llä?

– Levyllä olevia [Playstation-videopelikonsolin] PS3-pelejä ei pysty pelaamaan PS4:llä. [Valmistaja] Sonylla on Yhdysvalloissa kehitteillä streamauspalvelu, jolla se on mahdollista. Euroopassa se on mahdollisesti jossain vaiheessa tulossa.
Antero Paljakka, Playstationin kaupallinen johtaja, Nordisk Film

Onko pakko?

Onko pakko mennä pääsykokeisiin?

–Jos on alle 25-vuotias vailla ammatillista koulutusta, tulee hakeutua syksyllä alkaviin opintoihin, kahteen eri vaihtoehtoon. Hakijalta itseltään kysytään TE-toimistossa, onko hakeutunut ja käynyt pääsykokeissa. Jos ei ole eikä ole esittänyt tälle pätevää syytä, 1.9. alkaen ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.
– Meillä on niin paljon ruuhkaa, että emme tarkista, onko pääsykokeissa käyty. Pääsääntöisesti lähdemme luottamuksesta.
Merja Forsström, palveluesimies, Uudenmaan TE-toimiston työttömyysturvayksikkö

Onko pakko käyttää työterveyshuoltoa?

– _Ei ole. Työntekijällä on lähtökohtaisesti valinnanvapaus. On muutamia poikkeuksia. Työturvallisuuteen ja pitkittyvään tai toistuvaan työkyvyttömyyteen liittyvissä tilanteissa työterveyshuollon käyttäminen voi olla välttämätöntä.
_Kari-Pekka Martimo, palvelukeskuksen johtaja, Työterveyslaitos

Kysymyksiksi valittiin ne, mitä Google tarjosi heinäkuun lopussa. Googlen ehdotukset vaihtuvat ajan myötä – aiemmin kesällä hakukone esimerkiksi ehdotti päällimmäisenä, voiko ikkunan läpi ruskettua. (Kyllä voi, mutta hitaammin, kertoo ihotautilääkäri Heikki Brandt.)