Ruoantähteet paljastavat keskiaikaisen keittiön paikan

Kalanruodot ja pähkinänkuoret vahvistavat käsityksen siitä, että keskiaikainen keittiö sijaitsi museoalueella olevan kivitalon kellarissa.

Kotimaa
Arkeologit työssään Aboa Vetus & Ars Novassa.
Paula Viitanen / Aboa Vetus & Ars Nova

Aboa Vetus & Ars Novan museoalueella tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa on tänä kesänä löytynyt runsaasti keittiöjätettä. Keittiöjätteet kertovat entisaikojen ruokailutottumuksista.

Kaivauksia on tehty alueella sijaitsevan suuren kivitalon kellarissa. Kivitalo on jo neljättä vuotta ollut kaivauskohteena. Tämän kesän löydöt vahvistavat tulkinnan siitä, että kellarissa on viimeistään 1500-luvulla sijainnut keittiö.

Erityisen paljon keskiaikaisesta kellarista on löytynyt kalanluita. Kalan lisäksi keskiajan ja uuden ajan taitteessa on syöty myös lammasta, nautaa ja jänistä. Hiiltyneet pähkinänkuoret kertovat, että myös hasselpähkinöitä on käytetty ruoanlaitossa.

Luukahvainen ruokaveitsi löytyi uunin perustuksista

Kaivauksista on löytynyt myös keittiöastioiden kappaleita. Astioiden kappaleet ovat peräisin esimerkiksi saksalaisesta kivisavikannusta ja böömiläisestä viinipikarista.

Myös erilaisten puisten saavien ja astioiden kappaleita on säilynyt. Uunin perustuksista löytyi luukahvainen ruokaveitsi, joka on yksihienoimmista esinelöydöistä.

Tiilenpintaan kaiverrettu merkki on luultavasti tiilentekijän puumerkki. Löytynyt Aboa Vetus & Ars Novasta
Tiilen pintaan kaiverrettu merkki on luultavasti tiilentekijän puumerkki.Raila Tapio/ Aboa Vetus & Ars Nova

Tähdellä merkitty tiili kertoo tiilimestarin työstä

Kaivauksilta on jo edellisvuosina löytynyt useita tiiliä, joissa on eläinten ja ihmisten jättämiä jälkiä. Tämän kesän kaivauksissa on löytynyt tiili, johon on ennen polttamista piirretty viisikantainen tähti. Samaa merkkiä käyttänyt tiilimestari on valmistanut tiiliä myös Turun tuomiokirkkoon 1400-luvun lopussa.

Viime vuonna Aboa Vetus & Ars Novan kaivauksilta löytyi tiili, jonka päähän tiilentekijä oli piirtänyt merkikseen avaimen.