Pieni peltolohko on tehokas ravinteiden kerääjä – viljelijät innostuivat suojavyöhykkeistä

Ravinteita sitovia suojavyöhykkeitä on perustettu pienen ajan kuluessa runsaasti. Kasvaneen ympäristötietouden lisäksi intoa vesiensuojeluun on kasvattanut uusi ympäristökorvausjärjestelmä ja keventynyt byrokratia.

Kotimaa
Traktori pellolla.
Anna Huittinen / Yle

Kapea peltolohko metsän keskellä Heini ja Matti Mäkelän tilalla on ollut pois viljelykäytöstä kymmenen vuotta. Pelto sijaitsee kaukana tilan keskuksesta, eikä ole kasvinviljelytilan toiminnalle kovin tärkeä.

Pelto onkin ollut kymmenen vuoden ajan suojavyöhykkeenä. Sen tehtävä on hillitä ravinteiden valumista viereiseen Tallusjokeen ja edelleen mereen. Samalla peltomaa paranee.

– Se parantaa maata, kun pieneliöt pitävät nurmen alla maan kuohkeana. Maa sitoo silloin paremmin ravinteita itseensä, eikä niitä valu vesistöihin niin paljon. Ja kun pelto tulee taas viljelykäyttöön, on maa valmiiksi ravinteikasta, kertoo maanviljelijä Matti Mäkelä.

Suojavyöhykkeenä toimivasta pellosta on toinenkin hyöty. Joka puolella pellon heinikkoa on merkkejä aamuöisistä vieraista. Hirvet ja peurat laiduntavat pellolla ahkerasti, kun ihminen ei käy pellolla niin usein.

– Tästä on myös hyötyä metsätaloudelle, kun hirvet eivät syö niin paljon taimikoita. Ja tämä pelto pitää peurat ja hirvet pois teiltä, Mäkelä muistuttaa.

Porkkana toimii

Suojavyöhykkeitä ei tarvitse perustaa vain hyvästä tahdosta. Niistä saa ympäristökorvausta, esimerkiksi Kymenlaaksossa 500 euroa hehtaarilta. Tukisummaa on korotettu ja perustamiseen liittyvää byrokratiaa on helpotettu, mikä voi selittää kasvanutta intoa suojavyöhykkeiden perustamiseen.

Pienen ajan kuluessa vyöhykkeiden pinta-ala kaakossa on kolminkertaistunut. Ja ympäristö kiittää.

– On selvää, että mitään sataprosenttista suodatinta suojavyöhykkeestä ei koskaan tule, mutta suotuisissa oloissa saadaan varmaankin pääosin ravinteet pyydystettyä, sanoo maaseutupalveluiden päällikkö Jyrki Pitkänen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta.

Kaakkois-Suomessa suojavyöhykkeitä on runsaat 3 000 hehtaaria. Koko maassa niitä on noin 56 000 hehtaaria. Innon suojavyöhykkeiden perustamiseen voi odottaa kasvavan, sillä viljelijöiden ympäristötietoisuus on parantunut vuosia.

– Uskon, että ympäristövalistuneisuus on ensisijainen syy, sillä kukapa viljelijä tahtoisi, että ravinteet huuhtoutuvat pellolta mihinkään muuhun kuin siihen käyttöön, mihin ne on tarkoitettu, eli kasvinviljelyyn, Pitkänen pohtii.

Työtä riittää

Vaikka viljelijä saa suojavyöhykkeestä ympäristökorvausta, ei se tarkoita sitä, että viljelijä pääsisi rikastumaan pellolla, jota ei edes viljellä. Nurmipeitteisen suojavyöhykkeen kasvusto on niitettävä ja heinä korjattava pellolta pois. Sillä estetään ravinteiden huuhtoutuminen takaisin maaperään ja edelleen vesiin.

– Tilalla on siis oltava korjuuseen sopiva kalusto tai on tehtävä sopimus urakoitsijan kanssa pellon niittämisestä. Se tuo kustannuksia, eli ei näiden suojavyöhykkeiden ansiosta isäntä pääse lepäämään laakereillaan, sanoo maanviljelijä Matti Mäkelä.