Voittaako nettikauppa asiakaspalvelussa? – "Palvelu on hyvinkin henkilökohtaista"

Henkilökohtainen palvelu on maailmanlaajuisesti yksi nettikaupan ehdottomista valttikorteista, sanoo 10 vuotta sitten nettikaupan löytänyt moottoripyöräilijä.

talous
Moottoripyörä
Jarmo Nuotio / Yle

Kajaanilainen Jussi Kyrö on ehtinyt tehdä ostoksen jos toisenkin netistä. Nettiin hänet vei amerikkalaisvalmisteinen moottoripyörä.

– Etsin osia moottoripyörääni vuonna 2004-2005. Suomessa hinnat olivat kovia, ja kun näin netistä Amerikan 30-50 prosenttia edullisemmat hinnat ja huomattavasti laajemman valikoimat, netti otti voiton.

Vaikka Kyrö löysi netistä osat itse, hän ei omin avuin ostoksille alkanut. Hän sai apua vanhemmilta ja kokeneemmilta moottoripyöräilijöiltä.

– Tunnusten tekemisen ja maksuliikenteen minulle näytti omalta tietokoneeltaan vanhempi pyöräilijä. Alussa tuntui ihan utopialta lähettää rahaa toiselle puolelle maapalloa. Kun osat tulivat parin viikon päästä, hintalappu oli niin paljon pienempi, että siihen jäi koukkuun.

Kauppaa ei varsinkaan kansainvälisillä sivuilla käydä suomeksi, mutta sen ei Kyrön mielestä tarvitse olla este.

– Minulla on monta sellaista kaveria, jotka eivät edes osaa englantia kovin hyvin, mutta pärjäävät mainiosti. Kauppa netissä on samanlaista kuin muutenkin kaupassa, ei siinä tarvita välttämättä kovin laajaa sanavarastoa.

Hypistelyä ei osien kaupassa tarvitse

Esimerkiksi vaatekaupoissa on laitettu merkille jo useampi vuosi sitten, että on paljon ihmisiä, jotka käyvät katsomassa ja sovittamassa vaatteita liikkeessä, mutta menevät sen jälkeen tekemään ostoksensa netistä.

– Moottoripyörän osien kohdalla ei sellaista hypistelyä tarvita. Jos löydän tarvitsemani osan suomalaisesta liikkeestä, todennäköisesti myös ostan sen sieltä. Netin valikoima on kuitenkin huomattavan paljon laajempi.

Tilaus tuodaan kotiovelle saakka, minkä jälkeen myyjä vielä varmistaa sähköpostitse, että onhan osa varmasti oikea, ja olenko tyytyväinen osaan ja palveluun.

Jussi Kyrö

Toinen usein esitetty peruste perinteisen kaupan eduista nettikauppaa vastaan on henkilökohtainen palvelu. Kyrön mielestä väite ei pidä paikkaansa.

– Nettikaupassa palvelu on hyvinkin henkilökohtaista. Ennen tilausta pystyn vertailemaan tuotteita keskenään. Tilaus tuodaan kotiovelle saakka, minkä jälkeen myyjä vielä varmistaa sähköpostitse, että onhan osa varmasti oikea, ja olenko tyytyväinen osaan ja palveluun.

Kyrö pohtii, että nettikauppa on kuluttajan etu myös kivijalkakaupassa.

– Esimerkiksi moottoripyörävarusteiden osalta löytyy jo liikkeitä, joissa asiakas otetaan omaksi jo ovella, ja häntä oikeasti palvellaan. Tältä pohjalta voisi sanoa, että nettikauppa on parantanut palvelua myös kivijalkakaupassa.

Maalaisjärjellä pääsee pitkälle

Kun ei näe rahan vastaanottajaa, maksaminen on riskipeliä. Kyrön mielestä tämäkin uskomus on myytti.

– Toki luottokortin kanssa täytyy olla aina tarkkana. Nettikaupassa on kuitenkin olemassa varmistuksia. Visan sijaan voidaan käyttää muitakin keinoja. Minulle on käynyt yhden kerran niin, että joku veti välistä. Siinäkin vahingot jäivät pieniksi.

Käytännössä vahinkoja voi tulla aivan yhtä lailla kivijalkakaupassa kuin nettikaupassakin. Maalaisjärjen käytöllä pärjää kuitenkin aika pitkälle. Jos 500 euron tuotetta tarjotaan 100 eurolla, hälytyskellojen pitäisi soida.

Jussi Kyrö

Kyrö uskoo, että syy väärinkäytösten vähäisyyteen on se, että tieto leviää netissä kaikkialle.

– Varsinkin isoilla kauppasivustoilla palaute näkyy. Jos palautetta väärinkäytöksistä on paljon, ostajat kaikkoavat.

Riski huijatuksi tulemiseen on tietysti aina olemassa.

– Käytännössä vahinkoja voi tulla aivan yhtä lailla kivijalkakaupassa kuin nettikaupassakin. Maalaisjärjen käytöllä pärjää kuitenkin aika pitkälle. Jos 500 euron tuotetta tarjotaan 100 eurolla, hälytyskellojen pitäisi soida.

Maalaisjärki voi soitella hälytyskelloja myös toisin päin.

– Esimerkiksi moottoripyörän takarengas maksaa Suomessa 280 euroa, netistä saman renkaan saa Saksasta kotiovelle tuotuna 120 eurolla. Joku vetää Suomessa välistä, enkä usko välistävetäjän olevan se kajaanilainen rengasliike.