Armeijassa haetaan nyt hyvää fiilistä: "Kaikista pidetään huolta"

Joukkoja arktisiin oloihin kouluttavassa Jääkäriprikaatissa panostetaan yhteishenkeen, hyvään fiilikseen ja varusmiesten kannustamiseen. Tämä saattaa selittää heinäkuun saapumiserän varusmiesten tavallista pienempää palveluksensa keskeyttäneiden määrää.

Kotimaa
Panssariprikaatin varusmiehet harjoittelevat.
Panssariprikaatin varusmiehet harjoittelevat.Antti Mälkönen / Yle

Poikkeuksellisen harva heinäkuun saapumiserässä palveluksensa aloittanut varusmies on keskeyttänyt palveluksensa Jääkäriprikaatissa. Jääkäriprikaati kouluttaa joukkoja arktisiin olosuhteisiin Sodankylässä ja Rovaniemellä.

Tähän mennessä saapumiserän 1259 alokkaasta alle 7% on keskeyttänyt palveluksensa. Tavallisesti tähän aikaan keskeyttäneitä on jo kymmenisen prosenttia aloittaneista. Varusmiehet voivat keskeyttää palveluksensa omalla ilmoituksellaan ensimmäisten 45 vuorokauden aikana.

Yhteishenkeen panostetaan

Jääkäriprikaatin apulaiskomentaja Timo Mäki-Rautila kertoo, että alokkaiden viihtyvyyteen ja yleiseen hyvään fiilikseen panostetaan nyt entistä enemmän.

– Koko henkilöstö on tehnyt voitavansa, kun on pyritty kannustamaan varusmiehiä. Periaatteella, että kaikista pidetään huolta ja että kaikilla on mahdollisuus selvitä palveluksesta, vaikka fyysisessä kunnossa on eroja, Mäki-Rautila sanoo.

Mäki-Rautila toivoo henkilöstön ponnistelujen kannustamaan alokkaita jatkamaan palvelustaan.

Kaikilla on mahdollisuus selvitä palveluksesta.

Timo Mäki-Rautila

– On pystytty panostamaan hyvään yhteishenkeen ja fiilikseen. Toivottavasti sillä on vaikutusta.

Viime aikoina julkisuudessa on käsitelty paljon Ukrainan kriisiin, uhkiin varautumiseen ja sotaharjoituksiin liittyviä asioita. Mäki-Rautila ei lähde arvioimaan, vaikuttavatko kiristynyt ulkopoliittinen tilanne ja julkinen keskustelu suoraan palvelushalukkuuteen.

– Kyllä se nyt varmasti yleistä mielenkiintoa on lisännyt ja keskustelua herättänyt, Mäki-Rautila sanoo.

Keskeyttämisprosentti kipuaa Jääkäriprikaatissa tavallisesti 16-20 prosenttiin saapusmiserässä aloittaneista. Heinäkuussa aloittaneen erän keskeyttämisprosentin uskotaan ja toivotaan jäävän alhaisemmaksi.