1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomi korostaa pakotteiden ei-tavoiteltujen vaikutusten minimointia

Ukrainan kriisin vuoksi määrätyt Yhdysvaltain Venäjän-vastaiset pakotteet eivät sido Suomea oikeudellisesti.

politiikka
Pertti Salolainen
Pertti SalolainenYle

Suomi sai ennakovaroituksen henkilöistä, jotka Yhdysvallat lisäsi eilen torstaina Venäjän-vastaiselle pakotelistalleen. Suomen ulkoministeriö pyysi Yhdysvalloilta tietoa perusteista, miksi liikemiehet Roman Rotenberg ja Kai Paananen päätyivät listalle.

Yhdysvallat on painottanut, että uusilla pakotteilla pyritään toimimaan aiempien pakotteiden kiertäjiä ja heitä siinä avustaneita tahoja vastaan.

Ulkoministeriö korosti lausunnossaan Yhdysvalloille, että pakotteiden "ei-tavoitellut vaikutukset" on minimoitava, kertoo oikeuspäällikkö Päivi Kaukoranta ulkoministeriöstä.

Kaukoranta painottaa, että pakotteet eivät sido Suomea oikeudellisesti.

Kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen vaatii asian käsittelyä ulkoasiainvaliokunnassa. Salolaisen mielestä asia on niin merkittävä, että siitä olisi pitänyt kertoa ulkoasiainvaliokunnan jäsenille, kun Suomen kansalaisiin kohdistuvat pakotteet kerran olivat etukäteen ministeriön tiedossa.

Korjattu 1.8.2015 klo 18.45: Ulkoministeriö on painottanut pakotteiden "ei-tavoiteltujen vaikutusten" minimoimista, ei pakotteiden sinänsä.

Lue seuraavaksi