Pekka laittaa pillit pussiin – vahvistimille löytyy vielä huolto Joensuusta

Asiansa osaava soitinlaitehuoltaja on muusikolle ja musiikin harrastajalle kultaakin kalliimpi tuttavuus. Monen laitteen käyttöikää voidaan jatkaa huomattavan pitkäksi asiantuntevalla huollolla. Joensuussa yksi musiikkikaupungin historian jakso on vaihtumassa, kun vuosikaudet soittajia palvellut Pekka Kurki laittaa lapun luukulle.

Joensuu
pekka blues deluxen kuoressa
P Kurki

Musiikkikapunki Joensuussa on yksi historian sivu kääntymässä, kun pitkän päivätyön soitinlaitehuoltajana tehnyt Pekka Kurki on lopettelemassa työuraansa.

– Aktiiviura alkaa olla tehtynä. Tämä menee sillä tavalla samaan tahtiin, että ikääntyvällä soitinlaitehuoltajalla näkö heikkenee ja samaan aikaan tekniikan komponentit muuttuvat pienikokoisemmiksi.

Pekka Kurjen taival äänentoiston parissa alkoi 1970 -luvulla ensiksi kitaroiden ja mikrofonien parissa. 1980 -luvulle tultaessa mies kartutti työkokemusta ja koulutusta.

– Vahvistimet olivat tietysti taustalla alusta asti. Viimein 1998 laitoin sitten oman pajan pystyyn. Asiakkaita on sen jälkeen kertynyt kotimaakunnan lisäksi ympäri Suomea. Tässä hommassa musiikkikauppiaat ja muusikot ovat parhaita tiedonlevittäjiä. Osasta on tullut vuosien saatossa vakioasiakkaita.

– Tekniikka on muuttunut paljon. Nyt ollaan jo mallintavien laitteiden maailmassa, se on tuonut paljon mahdollisuuksia ja uusia soundeja.

Kaikki kehitys ei vie eteenpäin

Pekka Kurjen mukaan kehitys ei yksiselitteisesti ole kulkenut parempaan suuntaan.

– Kaikki kehitys ei tietenkään ole pelkästään hyvästä. Alkuaikojen laite- ja soitinvalmistajat olivat pioneereja, usein soittajan asialla. Kun laadun sijasta ruvettiin painottamaan tulosta, saattoi laadulle käydä kalpaten.

– Musiikkimaailman tuntema esimerkki on Fenderin siirtyminen CBS:n omistukseen. Monet katsovat, että tuolloin Fenderin laatu notkahti.

– Laitteiden korjattavuudessa on tapahtunut vuosikymmenien saatossa ajattelun muutos nimenomaan vehkeiden valmistuksessa. Vanhempien laitteiden, vaikkapa kosketinsoittimien kanssa toimitaan edelleenkin yksittäiskomponenttien tasolla, yksi kondensaattori tai vastus saattaa olla viallinen ja se vaihdetaan. Uudempien laitteiden kanssa sitä yksittäistä komponenttia ei välttämättä löydy mistään, vaan joudutaan vaihtamaan vaikkapa koko piirilevy.

– Jatkuvaa opiskelemistahan tämä on ollut, vanha tieto ja taito tarvitsee lisäystä. Jos tietää missä huoneessa viallinen laite, ollaan jo aika pitkällä, naurahtaa Kurki.

Huoltoa löytyy edelleen

Täysin vaille soitinlaitehuoltoa ei Joensuussa jäädä. Guru Enterteinmentin toimitusjohtaja Pasi Hämäläinen kertoo, että yksityiset ihmiset tuovat yhä enemmän laitteitaan heille huoltoon.

– Meillähän on alun perin huoltosopimukset yritysten ja maahantuojien kanssa. Nyt tuo yksityinen puoli on kuitenkin lähtenyt kasvuun.

– Varmaan tieto siitä, että Pekka on lopettelemassa, on vaikuttanut. Toinen syy voi olla se, että ihmisillä on edelleenkin laitteita joista ei haluta luopua vaan ne mieluummin huollatetaan ja pidetään.