1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Merirosvot nousivat maihin Verlan keskiaikatapahtumassa

Arkeologit löysivät parikymmentä vuotta sitten Jaalan Huhdasjärven Pukkisaaresta viikinkiaikaisen kalmiston, joka sisälsi luiden lisäksi erilaisia koruja ja työkalujen jäännöksiä. Kouvolan kulttuurituottaja Helena Jetsu sai kipinän keskiaikatapahtuma Verlan ajan järjestämiseen haudasta löytyneen korun jäljennöksestä. Festivaalia on vietetty Jaalassa vuodesta 2009 soittaen, tanssien ja taistellen. Tapahtuman torille on matkustanut kauppiaita Suomesta, Virosta ja Unkarista.

Kuva: Kirsi Partanen / Yle

Kulttuurituottaja Helena Jetsu toi keskiaikatapahtuman Verlaan, koska kylässä on tehdasmuseon lisäksi esihistoriallisia kalliomaalauksia ja viikinkiaikainen kalmisto sijaitsee melko lähellä.

– Olin käynyt aiemmin Ruotsissa Gamla Uppsalan viikinkiaikaisilla haudoilla, jotka löydettiin 1850- luvulla.  Ajattelin heti, että  Verlan puisto ja linnamaisten rakennusten arkkitehtuuri ruokkii mielikuvitusta. Verlassa on potentiaalia keskiaikatapahtuman näyttämöksi , selittää Helena Jetsu.

Merirosvot hyökkäävät Vähä-Kamposelta Verlaan

Kuutisensataa vuotta sitten vitaliaaniveljinä tunnetut merirosvot hyökkäsivät maihin Itämeren rantavaltioissa ja valtasivat kaupunkeja sekä linnoja. 

– Uudestisyntyneet merirosvot hyökkäävät Verlaan viikinkiaikaisella Sotka-veneellä, joka on rakennettu Virolahden edustalta löytyneen Lapurin hylyn mallin mukaan. Kyläläisiä puolustaa Paksun Katariinan Tykkisisarkunta ja Warusseppäin Kilta, kertoo Helena Jetsu.

Kun tämä hyökkäys on torjuttu, viikinkiryhmä Faravidin sudet harjoittelee kamppailutaitoja itsetehdyin asein rannan kentällä.

– Osa heistä on historianopettajia ja he suhtautuvat historiaan kunnioituksella. Heillä ei ole mitään feikkiä,vaan kaikki on valmistettu aidoista materiaaleista, toteaa Jetsu.

Merirosvojen ja viikinkien lisäksi järven rannalla esiintyvät Liettuan yhdistyneet ritarit, jotka tanssivat juhla-asuissa hovitansseja ja taistelevat välillä haarniskoissa.  Ryhmäläiset kulkevat yleisön joukossa myös talonpoikaisissa asuissa.

Turnajaishevoset asuvat laitumella

Rohan tallien hevoset matkustivat Verlaan Turun läheltä Kemiön saarelta.

Ne hölkkäävät ja lepäilevät Verlassa niitylle aidatulla laitumella. Kulttuurituottaja on järjestänyt nille heinät.

Pyhä Yrjänä taistelee lohikäärmettä vastaan

Näyttelijä Juha Laukkanen on tehnyt Sytkyt-nukketeatterilleen keskiaikaisen aiheen pohjalta uuden näytelmän, jonka hän kantaesittää Verlassa.

Lapset pääsevät  Verlan aika -tapahtumassa maalamaan kukkopillejä ja harjoittelemaan pehmomiekkailua.

– Miekkoja on iso kasa ja isompikin ryhmä pääsee kerrallaan mätkimään toisiaan, lupaa Jetsu.

Torilla on tarjolla nahkaa, pellavaa, aseita ja kilpiä

Unkarilaiset kauppaavat Verlassa käsin valmistettuja nahkalaukkuja, nuolia ja jousipyssyjä.  Virolainen kauppias on tuonut torille kestomakkaroita. Suomalaiset sepät takovat siellä käyttöesineitä ja koruja raudasta. Jotkut kaupittelevat pellavakankaita ja lankaa ja toiset shamaanirumpuja.

Torilta löytää  myös keskiaikaiseen tyyliin ommeltuja vaatteita,saviastioita ja kukkopillejä. Mustassa teltassa mystikko ennustaa tarot-korteista halukkaille tulevaisuutta.

Makasiinikahvila valmistaa kävijöille lämmintä ruokaa ja Viiniverla myy Jaalassa tuotettuja viinejä.

– Verlan puodeissa paikalliset kädentaitajat myyvät omia tuotteitaan ympäri vuoden, kertoo Helena Jetsu.

Muusikot panevat parastaan

Verlan ajan ohjelmalavalla esiintyy latvialainen Obscurus Orbis, joka soittaa säkkipilleillä, puhaltimilla, lyömäsoittimillä ja jousilla keskiaikaisia sävelmiä.

Liettualainen Saltus Gladii  tanssii ja taistelee aidoista materiaaleista valmistetuissa asuissa. Tapahtuman vakituinen vieras saksalainen The Sandsacks-yhtye laulaa ja soittaa keskiaikaista musiikkia säkkipilleillä,skalmeijoilla ja rummuilla.

Hämäläinen Härkätien leikarit kajauttaa lavalta eurooppalaista keskiaikaista markkinamusiikkia. Leikarit veivaavat myös kampiliiraa ja ryhmän jonglööri esittää tulitaidetta iltahämärässä.

Tuottaja unelmoi itäisistä vaikutteista...

Ritarit ovat turnanneet hevostensa selässä miekoin, keihäin ja kilvin Verlan aika -tapahtumassa alusta asti. Täällä on nähty historiallisia ratsastus- ja hevostaitoja sekä akrobatiaa. Helena Jetsu etsii tapahtumalle omaa linjaa, joka poikkeaisi Turun ja Hämeen ruotsalaisvaikutteisista keskiaikamarkkinoista.

– Tahtoisin tuoda tänne keskiaikaryhmiä Viipurin ja Laatokan ympäristöstä Venäjältä. Itäiset vaikutteet sopisivat Verlaan, koska kylä sijaitsi ennen idän ja lännen rajalla. Kerran melkein onnistuimme , mutta venäläisten hevosten korkeat tullimaksut estivät idean toteutumisen. Tänä kesänä venäläinen yhtye ei saanut viisumia Suomeen, koska heidän ulkoministeriönsä arvioi Suomen turvallisuustilanteen liian vaaralliseksi muusikoille , harmittelee Jetsu.

... ja kesyistä hirvistä

Jetsu haaveilee Verlan kalliomaalausten hirvien innoittamana hirvipuistosta, jossa kesyt hirvet vaeltavat.   

– Kirkonmies Olaus Magnus Gothus kirjoitti 1500-luvulla asiakirjoihinsa kuvauksia hirvistä, joita käytettiin ratsuina ja reen edessä Pohjanlahden ylityksissä. Ne kulkivat hyvin hangessa ja tarvitsivat vähemmän ruokaa ja juomaa kuin hevoset, kertoo Jetsu.

Hän etsii Verlaan yrittäjää, jolla on hirviä kotieläiminä.

– Ruotsissa Moran lähellä on hieno hirvipuisto, joka on onnistunut tuotteistamaan hirviä. Jos olisi rahaa, niin hirviteemasta olisi ihanaa tuotteistaa tanssiteoksia ja näytelmiä, Jetsu pohtii. 

Museoammattilaiset suunnittelivat ensimmäisen tapahtuman

Ensimmäistä tapahtumaa suunnittelivat Jetsun lisäksi Verlan tehdasmuseon  entinen museonjohtaja Tarja Antikainen, Kouvolan  museoiden silloinen johtaja Johanna Vuolasto sekä museoamanuenssi Kimmo Seppärinen.

Kouvolan kaupunki maksaa Verlan ajan kustannukset, mutta tapahtuma sai tänä vuonna Jaalan kotiseutusäätiöitä 15 000 euron avustuksen.

– Kouvolan yrittäjät ovat myös nähneet,että tapahtumalla on suuri merkitys elinkeinoelämälle ja ovat tukeneet tapahtumaa taloudellisesti, kertoo Jetsu.