Kuopion sellutehtaan YVA:n ensimmäisen vaiheen lausunnot kasassa

Mielipiteitä jätettiin etenkin liittyen hankkeen vesistö- ja meluvaikutuksiin.

talous
Sorainen tontti kesällä.
Toni Pitkänen / Yle

Finnpulpin Kuopioon suunnitteleman sellutehtaan ympäristövaikutusten arviointiohjelman ensimmäisestä vaiheesta on jätetty kolmisenkymmentä lausuntoa. ELY-keskuksen johtavan ylitarkastajan Juha Perhon mukaan lausunnot koskevat etenkin hankkeen vesistö- ja meluvaikutuksia.

Keskeisen sijaintinsa vuoksi myös tehtaan liikennevaikutukset kiinnostavat; Siilinjärven kunta olisi halunnut selvittää tehtaalle myös vaihtoehtoisen sijoituspaikan.

Lausuntojen viimeinen jättöpäivä oli perjantaina. Finavia ja Puolustusvoimat ovat saaneet lisäaikaa lausunnon toimittamiseen.

Finnpulp-yhtiö suunnittelee suurta sellutehdasta Kuopion pohjoispuolella, Kallaveden rannalla sijaitsevaan Sorsasaloon.