Poliisi: Mielenosoittajat ryntäsivät kauppakeskukseen – "Mitä ilmeisemmin yhteisestä käskystä"

Poliisilla on tieto siitä, että Suomen Vastarintaliike järjestää lauantaina iltatilaisuuden Muuramessa. – Tietysti aika iso osa sen tapahtuman potentiaalisista osanottajista on nyt meillä kiinni, sanoo tutkinnanjohtaja.

Kotimaa
Jyväskylän Sokos
Lehtikuva

Rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Mikko Porvali kertoo, että puolenpäivän jälkeen Jyväskylässä alkanut äärioikeiston mielenosoitus sujui aivan rauhallisesti ensimmäiset pari tuntia. Joukko käveli rauhallisesti poliisin saattamana Kirkkopuistoon.

– Mielenosoituksen ollessa jo päättymässä tämä joukko poistuessaan – mitä ilmeisemmin yhteisestä käskystä – ryntäsi jyväskyläläisen kauppakeskuksen sisään.

Kauppakeskuksen käytävässä joukko pahoinpiteli kolmea vastaan kävellyttä henkilöä. Poliisi selvittää, miksi nämä valikoituivat uhreiksi.

– Päivän kuluessa henkilöt ovat olleet keskusteluissa mieltään osoittaneen joukon kanssa.

Poliisi oli välittömästi paikalla ja joutui käyttämään voimakeinoja väkijoukon rauhoittamiseksi.

Pahoinpitelijät otettiin kiinni oitis tekopaikalta, ja heidän taltuttamisekseen käytettiin kaasusumutetta. Yli kymmenen ihmisen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn.

Loppujoukko ei totellut hajaantumiskäskyä vaan siirtyi aivan Jyväskylän ydinkeskustaan, mistä poliisi otti heidät kiinni. Heitä epäillään väkivaltaisesta mellakasta tai väkivaltaisen mellakan johtamisesta.

Poliisilla on nyt kiinni otettuna 32 ihmistä.

Pahoinpidellyistä kaksi sai kivuliaita veriruhjeita, yhden uhriksi joutuneen vammat ovat erittäin lieviä, kertoi poliisi illalla.

Poliisilla on tieto siitä, että Suomen Vastarintaliike järjestää lauantaina iltatilaisuuden Muuramessa.

– Tietysti aika iso osa sen tapahtuman potentiaalisista osanottajista on nyt meillä kiinni.

Kuulusteluja tuskin tänään vielä aloitetaan, sanoo Porvali.