Tutkija ennakoi äärioikeiston ja antifasistien yhteenottojen jatkuvan

Äärioikeistolainen liikehdintä on lisääntynyt Suomessa viime vuosina. Jyväskylässä lauantaina mellakoinut Suomen Vastarintaliike on yhdistetty useisiin väkivallantekoihin, muun muassa Jyväskylän kirjastopuukotukseen. Järjestöllä on vahvat siteet Ruotsin vastaavaan järjestöön.

Kotimaa
Mielenosoittajia.
Suomen Vastarintaliikkeen mielenosoittajajoukko Jyväskylässä lauantaina.Yle

Suomalainen äärioikeisto on käytännössä tiivistynyt Suomen Vastarintaliike -nimellä toimivaan järjestöön. Järjestön nimissä on tehty Suomessa useita väkivallantekoja viime vuosina, niistä näkyvin lienee puukotus Jyväskylän kirjastossa Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuden yhteydessä.

Viimeksi järjestö mellakoi Jyväskylässä lauantaina. Kolme ihmistä pahoinpideltiin, ja poliisi korjasi suojiinsa kymmeniä mellakkaan osallistuneita. Heistä seitsemän jäi poliisin pahnoille pidemmäksi aikaa.

Kaksi seitsemästä kiinniotetusta on ruotsalaisia, ja Suomen Vastarintaliikkeellä on vahvat siteet Ruotsin vastaavaan järjestöön. Julkisuudessakin on esitetty arvioita, että Suomen Vastarintaliikettä jopa johdettaisiin Ruotsista.

– On vaikea sanoa mikä Suomen Vastarintaliikkeen itsenäisyyden taso on, mutta yhteydet Ruotsiin ovat tiiviit. Eräänlainen emojärjestö toimii Ruotsissa, ja pohjoismaisen vastarintaliikkeen johtaja on vastikään ollut kouluttamassa suomalaisia aktiiveja Suomessa, sanoo tutkija Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta.

Äärioikeisto organisoitunein ääriliike Suomessa.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen twiittasi Jyväskylän mellakan jälkeen, että äärioikeistolainen ekstremismi lienee näkyvin ja organisoitunein väkivaltaisen ääriliikehdinnän muoto Suomessa. Kilpeläisen tehtävä poliisihallituksessa on väkivaltaisen ääriliikehdinnän ja terrorismin torjunta.

Myös sisäministeriön arviossa Vastarintaliikettä pidetään potentiaalisesti vaarallisena liikkeenä, joka voi aiheuttaa paikallisesti turvallisuusuhkia. Nyt sisäministeri Petteri Orpo sanoo, että äärijärjestöjen seuraamista on tehostettava.

Tutkija: Yhteenotot jatkuvat

Tutkija Tommi Kotonen arvioi, että yhteenotot äärioikeiston ja antifasistien välillä jatkuvat.

– Ei ole mitään syytä olettaa, että ne loppuisivat. Liikkeet seuraavat aktiivisesti toisiaan, ja ovat yleensä paikalla siellä missä toinenkin on. Heillä ei ole myöskään mitään syytä lopettaa, eihän toimintaan ole käytännössä oikeusteitse puututtu, hän sanoo.

Myös Suomen Vastarintaliikkeen laillisuutta halutaan selvittää.

– Laillisuus on varmaan hyvä selvittää, mutta käsittääkseni kyse ei ole rekisteröidystä järjestöstä. Siten sen toimintaan puuttuminen on varsin hankalaa. Kotonen sanoo.

Suomen vastarintaliikkeellä arvioidaan olevan nelisenkymmentä jäsentä. Järjestöllä on toimintaa useissa kaupungeissa eri puolilla Suomea.

Kotosta haastatteli Tenho Tornberg.