1. yle.fi
  2. Uutiset

Peurakolareissa rytissyt ennätystahtia Lounais-Suomessa

Lounais-Suomen alueella tapahtui kesä-heinäkuussa 260 hirvieläinonnettomuutta. Suurin kolarien aiheuttaja on valkohäntäpeura, jonka kanta on kasvussa. Metsästystä pitäisi lisätä, mutta 20 prosenttia kaatoluvista jää käyttämättä.

Kotimaan uutiset
Peura tulee auton eteen
Peura tulee auton eteen.Vahinkovakuutusyhtiö If

Peurojen ja kauriiden aiheuttamat liikenneonnettomuudet ovat olleet isossa roolissa tämän kesän uutisoinnissa. Kyse ei ole pelkästä mutu-tuntumasta.

Hirvieläinten aiheuttamia kolareita on Lounais-Suomessa sattunut kesä-heinäkuussa 260 kappaletta, näistä Satakunnassa 80. Niistä yli puolessa oli osallisena peura.

Varsinais-Suomen ely-keskuksen liikennesuunnittelija Jaakko Klangin mukaan käynnissä on mahdollisesti peurakolareitten ennätysvuosi.

– Viime vuonna onnettomuuksia oli Satakunnassa yhteensä 476. Ottaen huomioon, että suurin osa niistä tapahtuu loka-marraskuussa, tämän vuoden tilastot näyttävät hurjilta.

Pelkästään talven ja kevään aikana Satakunnassa kolaroitiin hirvieläimen kanssa 133 kertaa. Tähän kun lisätään kesän tilastot ja vasta tulossa oleva "sesonki", luvassa on näillä näkymin ennätysvuosi.

– Voi hyvin olla, että reilusti päälle 500:n mennään, Klang spekuloi.

Kannat selvässä kasvussa

Lumettomat ja leudot talvet ovat mahdollistaneet valkohäntäpeuran kannan kasvun. Ravintoa riittää, eikä luontaisia vihollisia ole tarpeeksi. Ainut keino ehkäistä lisääntyneitä kolareita on metsästys.

Satakunnan riistakeskuksen riistasuunnittelija Reima Laajan mukaan pelkät leudot talvet eivät ole ongelman taustalla.

– Myönsimme lupia viime vuonna 4 500 kappaletta ja niitten käyttöaste oli vain 80 prosenttia. Oltaisiin voitu kaataa selvästi enemmän.

Myös metsäkauris osana tilastoja

Laaja muistuttaa, että vaikka peuran vasoja on todennäköisesti ennätysmäärä liikkeellä tänä kesänä, myös metsäkauris aiheuttaa suuren liikenneuhan tähän vuodenaikaan.

– Metsäkauriin kiima-aika on heinä-elokuussa ja se lisää kauriin liikkumista ja kolareita. Kaikki kolarit, joita ilmoitetaan peuran aiheuttamaksi, eivät sitä ole. Metsäkauris on tullut enenevissä määrin mukaan, Laaja huomauttaa.

Lue seuraavaksi