Tutkimus: Maailman jäätiköt sulavat ennätystahtia

Jäätiköt ohenevat keskimäärin 50–150 senttiä vuodessa eli kaksi tai kolme kertaa nopeammin kuin 1900-luvulla, sanoo jäätikköasiantuntija.

tiede
Ilmaston lämpenemisen myötä ikiroudan alueet ovat alkaneet sulaa.
Ilmaston lämpenemisen myötä Grönlannin ikiroudan alueet ovat alkaneet sulaa.Nick Cobbing / EPA

Maailman jäätiköt ovat kutistuneet tasolle, jota ei ole nähty aiemmin 120-vuotisen mittaushistorian aikana, selviää maanantaina julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkijoiden mukaan sulaminen on kiihtynyt 2000-luvulla: nykyään jäätiköt menettävät paksuudestaan keskimäärin 50–150 senttimetriä vuodessa.

– Se on kaksi tai kolme kertaa enemmän kuin vastaava 1900-luvun keskiarvo, tutkimuksen johtava kirjoittaja Michael Zemp sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Zemp johtaa jäätiköiden tilaa seuraavaa World Glacier Monitoring Serviceä. Hänen mukaansa jäätiköt eivät ole sulaneet vastaavaa tahtia 120 vuoden mittaushistorian aikana, eivätkä todennäköisesti pitkään aikaan sitä ennenkään.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että yli miljardi ihmistä saa yli puolet juomavedestään lumen ja jäätiköiden kausittaisesta sulamisesta. Sulamisvesistä riippuvaisia ihmisiä elää etenkin Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Tutkimuksen julkaisi tiedelehti Journal of Glaciology (siirryt toiseen palveluun).

Lähteet: AFP