Yleisurheiluväki toivoo Porin stadionille uutta verryttelypaikkaa

Porin Kalevan kisojen johtoryhmän ja urheiluseura Nakkilan Vireen puheenjohtaja Harri Aalto toivoo, että Porin stadionin kehittämistä jatketaan. Hän ehdottaa takasuoran ja avokatsomon takaiselle alueelle uutta harjoittelualuetta.

urheilu
Kalevan kisat Porissa 2015.
Tapio Pukkila / Yle

Yleisurheiluväki toivoo Porin stadionille harjoittelupaikkaa takasuoran ja avokatsomon taakse.

Viikonlopun Kalevan kisojen johtoryhmän ja Nakkilan Vireen puheenjohtaja Harri Aalto sanoo, että harjoitusalue palvelisi erinomaisesti alueen seuroja ja kisajärjestäjiä.

– Porin stadion on jo nyt erinomainen paikka. Aina pitää kuitenkin mennä eteenpäin. Haluaisin takasuoran taakse verryttelyalueen, jossa olisi pari rataa, hyppypaikat ja kuulantyöntöpaikka, Aalto sanoo.

Haluaisin takasuoran taakse verryttelyalueen, jossa olisi pari rataa, hyppypaikat ja kuulantyöntöpaikka.

Porin Kalevan kisojen johtoryhmän pj. Harri Aalto

Monipuolistaisi stadionia

Aalto suunnittelee, että alue toimisi yleisurheilukisoissa verryttelyalueena ja muulloin yleisurheilijoiden harjoittelupaikkana, esimerkiksi jalkapallopelien aikana.

– Uskon, että alue rakentuisi muutamalla sadallatuhannella eurolla. Muutos olisi tärkeä porilaisille urheiluseuroille, ja stadionia voitaisiin sen jälkeen käyttää paljon monipuolisemmin, Aalto arvioi.

Nykyisellään takasuoran ja avokatsomon takainen alue on vähäisellä käytöllä. Alueella on yhä muun muassa lipunmyyntikopit muistona menneisyydestä, mutta ne eivät ole käytössä.