1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Pääministeri Sipilä myöntää: "Ei tämä tasapuolista ole"

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo ymmärtävänsä, että yhteiskuntasopimus on vaikea asia nimenomaan palkansaajajärjestöille. Hän kuitenkin muistuttaa, että hallitus on tulossa palkansaajia vastaan esimerkiksi veronkevennyksin.

politiikka
Pääministeri Juha Sipilä
Pääministeri Juha Sipilä A-studiossa maanantaina.Yle

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myöntää, että yhteiskuntasopimuksen syntyminen vaatii eniten joustoa palkansaajilta.

– Jos me kilpailukykyä parannetaan, niin myönnän sen, niin kuin tämän päivän tiedotustilaisuudessakin palkansaajajärjestöt sanoivat, että tämä on heille vaikeampi asia, ja näin varmasti onkin. Ei tämä tasapuolista ole tällä tavalla tarkasteltuna, pääministeri Sipilä kommentoi Ylen A-studion haastattelussa tänään maanantai-iltana.

Hän kuitenkin peräänkuuluttaa yhteisvastuullisuutta.

– Tästä hyötyy Suomi ja tästä hyötyy se työtön työntekijä, joka saa töitä. Minun on hirveän vaikea käsittää vastakkainasetelmaa, että joku tästä saa ja joku ei, Sipilä sanoo.

Hän myös muistuttaa, että hallitus on varautunut tulemaan palkansaajia vastaan veronkevennyksin, jos yhteiskuntasopimus toteutuu ja toimii toivotulla tavalla. Pääministeri ei kuitenkaan halua ottaa kantaa siihen, millä keinoilla kilpailukykyä parannetaan, vaan haluaisi jättää sen työmarkkinaosapuolten väliseksi asiaksi.

Jättieläkkeiden verotusta pakenevat kuriin

Portugaliin jättieläkkeiden verotusta pakoon muuttavat pääministeri Sipilä laittaisi kuriin nopeutetulla aikataululla:

– Teemme kaikkemme, että tämä [Suomen ja Portugalin kahdenvälinen] sopimus tullaan muuttamaan. Tavoitteena on saada se jo tämän vuoden aikana tehtyä.

Lue seuraavaksi