Kuolleita kaloja ei saada näytille – tutkija vetoaa kalastajiin

Kalastajilta tulee yhteydenottoja Eviraan, että väylässä on kuolleita kaloja, mutta tutkimuspöydälle vaurioituneita lohia ei ole juuri saatu.

Kotimaa
Ihovaurioinen, lohi Tornionjoesta.
Luonnonvarakeskuksen vaelluspoikaspyydykseen kesällä 2015 jääneellä lohella on näkyvissä selviä vaurioita suomupeitteessä ja nahkassa. Päässä ja pyrstöevässä olevissa vauriokohdissa on jo näkyvissä vesihomeinfektio. Lisäksi pyrstön tyvellä oleva viiltohaava oli tulehtunut. Ville Vähä / Luke

Tutkimuskalojen puute hankaloittaa yhä Tornion-Muonionjoella havaittujen lohikuolemien syyn selvittämistä. Pyynnöistä huolimatta tutkittavaksi on saatu tähän mennessä vain yksi lohi.

– Olisimme todella kiitollisia, jos saisimme lisää kaloja. Kalastajat ovat olleet meihin yhteyksissä, mutta ihovaurioita olemme päässeet tarkastelemaan lähinnä valokuvista, luonnehtii erikoistutkija Perttu Koski Elintarviketurvallisuusvirastosta.

Toiveissa on saada eläviä lohia

Kaikkein eniten tutkijoita hyödyttäisi elävä lohi, jossa on oireita. Tuoreesta kalasta kuoleman aiheuttaneita tekijöitä on helpompi selvittää kuin vuorokausia vedessä olleesta kuolleesta kalasta.

– Tutkimusten takia olisi ensiarvoisen tärkeää, että kala saataisiin nopeasti kylmään. Ennen kalojen lähettämistä kannattaa olla yhteydessä meihin tai Lapin ELY-keskukseen, neuvoo Koski.

Kalastajilta saatujen tietojen mukaan Tornion-Muonionjoessa olisi sadoittain kuolleita kaloja. Kalakuolemista on raportoitu myös Ruotsin puoleisilta joilta.