1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Tutkijat uskovat selvittäneensä, mikä hävitti eläinjätit suuresta osasta maailmaa jääkaudella

Runsaan 50 000 vuoden aikana sukupuuton ovat kohdaneet monet Euraasian suuret nisäkkäät sekä muun muassa Australian jopa kolme tonnia painavat vompatit ja jättiläislinnut.

Jättiläisvompatin rekonstruktio museossa Sydneyssä vuonna 2011. Kuva: Australian Museum / EPA

Tieteessä on kiistelty pitkään siitä, mikä hävitti pleistoseenikauden lopulla isot maaeläimet suuresta osasta maapalloa – johtuiko sukupuuttoaalto ilmastonmuutoksesta, liiallisesta metsästyksestä vai niiden yhdistelmästä?

Erään teorian mukaan teknologinen kehitys mahdollisti sen, että ihminen pystyi tappamaan kaikki eläimet, jotka olivat isokokoisia, näyttivät maukkailta, eivätkä soveltuneet kesytettäviksi. Sukupuutolta olisivat säästyneet lähinnä Afrikan mantereen isot eläimet, jotka olivat kehittyneet varhaisen ihmisen rinnalla ja kyenneet luomaan omia puoluskeinoja.  

Science-lehdessä julkaistu tutkimus saattaa kuitenkin vapauttaa ihmisen päävastuusta. Muun muassa mammuttien, villasarvikuonojen ja luolakarhujen katoaminen johtui sen mukaan Dansgaard-Oeschgerin tapahtumat -nimellä tunnetuista nopean lämpenemisen kausista viime jääkauden aikana ja sen lopulla.

Tutkimukseen osallistuneen professori Chris Turneyn mukaan DO-tapahtumien syitä ei tunneta, mutta sen lämpökaudet sattuvat silmiinpistävästi yksiin isojen nisäkkäiden katoamisen kanssa. Viimeksi kuluneen runsaan 50 000 vuoden aikana sukupuuton kohtasivat Euraasian suurten nisäkkäiden lisäksi monet kookkaat eläimet, muun muassa Australian jopa kolme tonnia painavat vompatit ja jättiläislinnut.

Lämpenemisellä ja sukupuutoilla vahva yhteys

IFL Science (siirryt toiseen palveluun) -nettisivuston haastattelussa Turney myöntää, että sukupuuton tarkan ajankohdan määritteleminen on vaikeaa, koska paleontologien käyttämä radiohiilimenetelmä antaa enemmän tietoa tapahtumien historiallisesta järjestyksestä kuin niiden tarkasta ajoituksesta. DO-tapahtumat sen sijaan pystytään ajoittamaan helposti esimerkiksi tutkimalla Grönlannin vuotuisia lumisademääriä.

Turney kollegoineen yhdisti näitä kahta aikajanaa tutkimalla Venezuelan pohjoisrannikon edustalla sijaitsevan Cariacon altaan sedimenttikerroksen planktonia. Näin tutkijat loivat ilmastotilastoja, jotka heidän mukaansa osoittivat vahvan yhteyden ilmaston nopean lämpenemisen ja sukupuuttojen välille.    

Juka-niminen, 39 000 -vuotta vanha mammutinpoikanen esillä Moskovassa lokakuussa 2014. Kuva: Reuters-TV

Turneyn mukaan DO-tapahtumille oli tyypillistä, että lämpötilat nousivat nopeasti, mutta viileneminen tapahtui paljon hitaammin. Hänen mukaansa nopeaan lämpenemiseen liittyviin huoliin tulisi nykyisinkin suhtautua vakavasti.

Turney myöntää, että ihminenkin saattoi vaikeuttaa isojen eläinten selviytymistä, kun ne yrittivät paeta ilmastonmuutoksen seurauksia siirtymällä uusille asuinalueille. Merkittävämpi tekijä oli kuitenkin ilmaston lämpeneminen, Turney korostaa.