Moni maahanmuuttaja pelkää kantasuomalaisia

Oulussa asuva intialaistaustainen Priyanka Sood pelkää liikkua myöhään kaupungilla, sillä hän on joutunut uhkaavissa tilanteissa juoksemaan pakoon kantasuomalaisia. Hänen tietojensa mukaan maahanmuuttajaperheissä pelokkuus on lisääntynyt viime aikoina.

Kotimaa
Kuvassa näkyy hiekkaista polkua kulkevan jalat, takana vaanii tuntemattomaksi jäävän henkilön varjo.
Kia-Frega Prepula / Yle

Kuusi ja puoli vuotta sitten oululaisen kanssa avioitunut, erinomaisesti suomea puhuva Priyanka Sood on kokenut rasistista uhkaa Oulussa jo kolme kertaa. Siksi hän pelkää liikkua kaupungilla iltaisin.

Esimerkisi kerran hän oli joutunut pakenemaan puistogrilliltä kantasuomalaisen uhkaavan käytöksen takia.

– Juoksin kaverini luo ravintolaan, ja mies juoksi perässä sinne. Hän tuijotteli meitä puoli tuntia. Se jälkeen en ole uskaltanut liikua yksin yöllä.

– Muutama kuukausi sitten postilaatikkooni jaettiin verisiä kuvia, joissa luki: Afrikassa surmataan valkoisia.

Ilmapiiri kiristynyt tänä vuonna

Priyanka Sood tietää maahanmuuttajien tunnelmat, sillä entinen sosiaalityöntekijä toimii nykyisin Oulun kaupungin monikulttuurisuuskeskus Villa Victorissa koordinaattorina.

Oulun ilmapiiri on huonontunut etenkin alkuvuodesta tapahtuneen niin sanotun kirvessurman jälkeen.

– Sen jälkeen somalialaistaustaiset alkoivat kokea kantasuomalaisten uhkaa ja monet eivät uskaltaneet mennä töihin, Sood kertoo.

Villa Victor yritti helpottaatilannetta järjestämällä muun muassa keskustelutilaisuuden, johon osallistui maahanmuttajien ohella kantasuomalaisia ja poliisin edustajia.

Meidän pitäisi luottaa suomalaiseen poliisiin.

Priyanka Sood

– Meidän pitäisi luottaa suomalaiseen poliisiin, Sood painottaa.

Jyväskylän väkivaltainen hyökkäys lisännyt pelkoja

Maahanmuuttajien pelot ovat lisääntyneet entisestään. Pelkoja ovat lisänneet kansanedustaja Olli Immosen (ps.) taistelujulistus monikulttuurisuutta vastaan ja Suomen Vastarintaliikkeen katupartiointi Oulussa ja liikkeen Jyväskylässä tekemä hyökkäys.

– Pelottaa, koska sama ryhmä on jollakin tavalla aktiivinen myös Oulussa.

Priyanka Sood ei itse suostu leimaamaan kokonaisia yhteisöjä yksittäisten rikosten perusteella, omista ikävistä kokemuksistaan huolimatta.

– Mutta väkivaltaa meidän ei missään tapauksessa pidä hyväksyä!