Iso norsunluuerä Sveitsin tullin haaviin

Kahdeksan matkalaukkua piti sisällään 262 kiloa norsunluuta ja kilon verran leijonan hampaita ja kynsiä. Tansaniasta Kiinaan matkalla olleen norsunluuerän arvo olisi ollut noin 377 000 euroa mustassa pörssissä.

Ulkomaat

Sveitsin tulli takavarikoi ison norsunluulastin Zürichin lentoasemalla heinäkuussa, kertoo uutistoimisto AFP. Tansaniasta Kiinaan matkalla olleen norsunluuerän arvo olisi ollut noin 377 000 euroa mustassa pörssissä.

Sveitsin tulliviranomaisten mukaan norsunluuta yritettiin salakuljettaa Kiinaan kahdeksassa matkalaukussa, jotka oli rekisteröity kolmelle Kiinan kansalaiselle. Norsunluuta takavarikoitiin yhteensä 262 kiloa. Lisäksi salakuljettajilta löytyi kilo leijonan hampaita ja kynsiä.

Salakuljetus havaittiin normaalin rutiinitarkastuksen yhteydessä, kun tulli tarkasti Dar es Salaamista saapuvia turisteja heinäkuun alkupuolella.

Afrikan norsukanta on romahtanut nopeasti salametsästyksen vuoksi. Suojelujärjestöjen mukaan vuonna 2006 Afrikassa oli norsuja 550 000, mutta vuonna 2013 niitä oli enää 470 000.

Norsujen suojeluun keskittyvän Elephants Without Borders -järjestön mukaan 70 prosenttia norsunluun kysynnästä suuntautuu Kiinaan.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokous hyväksyi viime viikolla historiallisen päätöslauselman, jossa tuomitaan uhanalaisten eläinten salametsästys.

Lähteet: AFP